Kaikki lapset ovat keskenään yhtä arvokkaita, mutta kaikki lapset ovat myös yhtä arvokkaita kuin kaikki aikuiset. Näin sanottuna jälkimmäinen saattaa kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta monet asiat viittaavat siihen, että yleisesti näin ei kuitenkaan ajatella. Aikuiset osoittavat monin tavoin niin ammatillisen kuin kotoisenkin vuorovaikutuksen kautta, etteivät lasten näkökulmat ole yhtä tärkeitä kuin aikuisten.
Voidaanko lasta pitää arvokkaana ilman, että hänen näkökulmaansa pidetään tärkeänä?
Jos joku sanoo sinulle, että olet hänelle tärkeä, mutta hän ei ole kiinnostunut näkökulmastasi, niin oletko sinä todella hänelle tärkeä omana itsenäsi – vai onko hänelle tärkeä vain hänen ideansa siitä, mikä sinun pitäisi olla tai mikä hän kuvittelee sinun olevan?
Useimmat aikuiset pitävät kyllä lapsia arvokkaina, mutta he saattavat osoittaa sitä samaan tapaan kuin tekisivät tärkeän esineen kohdalla: esittelemällä sitä toisille tai suojelemalla sitä kaikilta vaaroilta. Lapsen pitämiseen aidosti aikuisen kanssa yhtä tärkeänä ihmisenä kuuluu se, että hänet ymmärretään kokonaiseksi, erilliseksi ihmiseksi, jota aikuinen ei voi omistaa ja jonka parasta hän ei voi tietää tutustumatta hänen näkökulmaansa.
Mikä ohjaa pitämään lapsia vähemmän arvokkaina kuin aikuisia?
Suhtautumisessamme lapsiin saattaa vaikuttaa yhteiskuntaamme syvälle juurtunut kyvykkyyden arvostamiseen perustuva ihmiskäsitys. Se ohjaa meitä ajattelemaan, että koska lapset eivät vielä tiedä, ymmärrä ja osaa kaikkea, mitä aikuiset osaavat, he ovat vasta kasvamassa ihmisiksi. He eivät ole vielä ”human beings”, he ovat vasta ”human becomings”. Mutta jos ihmisarvo on yhteinen ja jakamaton kaikille ihmisille kyvyistä ja muista ominaisuuksista riippumatta, lapset ovat kokonaisia ihmisiä ja kokonaisen ihmisen arvoisia aivan alusta asti.
Lapsen oikeus tulla kohdelluksi yhtä arvokkaana kuin aikuiset toteutuu aikuisten ollessa kiinnostuneita lasten näkökulmista – silloinkin, ja oikeastaan erityisesti silloin, kun ne poikkeavat aikuisten näkökulmista. Kiinnostus ei tarkoita sitä, että lasten pitäisi saada aina tahtonsa läpi, vaan että heidän näkökulmiaan kuunnellaan, arvostetaan ja harkitaan, kun tehdään lasten elämään vaikuttavia päätöksiä.
Miten toteutetaan lasten keskinäistä yhdenvertaisuutta?
Kyvykkyyden arvostamiseen perustuva ihmiskäsitys aiheuttaa säröilyä myös lasten keskinäisen yhdenvertaisuuden toteutumisessa. Tutkimusten mukaan vammaisia lapsia kohdellaan niin perheissä kuin ammattikäytännöissäkin painottaen vain tulevaisuuden aikuisuutta useammin kuin muiden lasten kohdalla. Lapsen arvokkuuteen kuuluu kuitenkin se, että myös hänen nykyhetkensä on arvokas, ei pelkästään tulevaisuus.
Voimme osoittaa lapsen nykyhetken arvostamista olemalla kiinnostuneita lapselle tärkeistä asioista silloinkin, kun hän ilmaisee itseään ensisijaisesti olemuskielen tai toiminnan kautta. Arvostusta voi osoittaa esimerkiksi liittymällä mukaan juuri tälle lapselle ominaiseen tapaan leikkiä. Yhteisessä leikissä voi syntyä kohtaamisia, jotka antavat teille molemmille kokemuksen siitä, kuinka arvokkaita olette toisillenne. Lapsen arvokkuuden kokemuksen mahdollistaminen on sekä lapsen läheisten että lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten ehkä kaikkein tärkein tehtävä.
Linkkivinkkejä vammaisten lasten kohtaamiseen:
- Vammaisten lasten osallisuudesta Lastenneurologian hoitajat ry:n tietopankissa
- Lasten näkökulmien arvostamiseen ymmärrystä Lapsinäkökulmablogista
- Käytännön vinkkejä kohtaamiseen vuorovaikutukseen tukea tarvitsevien lasten kanssa Kehitysvammaliitolta
- Kaikenlaisten lasten kohtaamiseen koulutusta Kohtaamistaidolta
- Miksi leikkiminen on hyvä tapa kuunnella lapsia? Nuorten tiedelehti Mene ja tiedä
- Tietoa, materiaaleja ja työkaluja vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin tueksi Papunetin sivuilla
Kirjoittaja on Lastenneurologian hoitajat ry:n jäsen ja kuuluu Lapsinäkökulmatutkijoihin sekä työskentelee kouluttajana Kohtaamistaidossa. Hänen väitöskirjansa käsitteli vammaiseksi määriteltyjen lasten kuulluksi tulemista ja vaikuttamismahdollisuuksia kuntoutushoitotyön vuorovaikutustilanteissa. Väitöskirjan lähtökohtana olivat vammaisen lapsen oikeus omannäköiseen elämään, oikeus tulla kuulluksi ja oikeus leikkiin.