Tulevaisuususko kasvaa mahdollisuuksista. Mahdollisuuksia taas rakennetaan niillä ratkaisuilla, joita teemme lasten hyvinvoinnin vahvistamiseksi tänään.
Uutiset nuorten haurastuneesta tulevaisuususkosta ovat saaneet minut miettimään omaa lapsuuttani. En ehkä olisi 80-luvulla sanoittanut kokemustani tulevaisuususkoksi, mutta maailma näyttäytyi yhtä kaikki paikkana, jossa monenlaisten kiinnostavien asioiden tekeminen oli lähtökohtaisesti mahdollista (ilmoitin ystäväkirjoissa, että minusta tulee presidentti jo vuosikymmen ennen kuin Suomi lopulta sai ensimmäisen naispresidenttinsä).
Maailma ja Suomi olivat toki 80-luvullakin kaukana täydellisestä, eikä perheenikään vaikeuksilta kokonaan välttynyt. Minua, itsetuntoani ja tulevaisuususkoani kannatteli kuitenkin paitsi perhe, sukulaiset ja lähiyhteisöt, myös mahdollisuuksien tasa-arvoa vahvistava hyvinvointivaltio.
Professori Jani Erola on kuvaillut mahdollisuuksien tasa-arvoa siten, että yhtä kyvykkäillä lapsilla tulisi olla samanlaiset mahdollisuudet saavuttaa eri asemia yhteiskunnassa riippumatta siitä, millaiseen perheeseen he ovat syntyneet. Onkin huolestuttavaa, että esimerkiksi linkki vanhempien sosioekonomisen aseman ja lasten oppimistulosten välillä on Suomessa vahvistunut.
Miten toivoa vaalitaan?
Eri ihmisillä ja puolueilla on osin erilaisia näkemyksiä siitä, mikä hyvinvointivaltiossa on säilyttämisen arvoista tai mikä on yksilön oma vastuu. Uskallan kuitenkin toivoa yhteistä ymmärrystä löytyvän edelleen siitä, että lasten hyvinvointi, kasvu ja mahdollisuus rakentaa itselleen mielekäs tulevaisuus tulee turvata riippumatta esimerkiksi vanhempien asemasta.
Toimittaja Anu Partanen on kirjassaan Pohjoinen teoria kaikesta: parempaa elämää etsimässä kirjoittanut, että toivo syntyy viime kädessä todellisten mahdollisuuksien olemassaolosta. Ajattelen, että toivoa – ja tulevaisuudenuskoa – rakennetaan parhaiten juuri mahdollisuuksien tasa-arvoa vaalimalla. Se ei kuitenkaan yksin riitä. Samalla on luotava ja vaalittava uskoa myös siihen, että jokaisesta pidetään huolta eikä ketään jätetä vaikeuksien kohdatessa yksin.
Sekä tämän päivän että huomisen lapset ovat arvokkaita
Maailman ja Suomen tilanne on vaikea, eikä päättäjien tehtävä arvovalintojen tekijöinä ole kadehdittava. Tämän päivän lasten elinoloja ei kuitenkaan voi toistuvasti heikentää ilman, että samalla heikentää myös uskoa tulevaan ja siihen, että kaikista pidetään huolta – ei vaikka tätä perustelisi tulevien sukupolvien edulla. Huoli tulevaisuuden lapsista ei myöskään kuulosta uskottavalta, jos samalla ei huolehdita lapsista ja nuorista nyt.
Jos sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden halutaan olevan muutakin kuin sanoja, tarvitaan konkreettisia toimia mahdollisuuksien tasa-arvon turvaamiseksi. Tämä tarkoittaa katseen kääntämistä erityisesti niihin lapsiin, jotka elävät köyhyydessä, jotka kohtaavat syrjintää tai jotka eivät saa palveluista tarvitsemaansa apua. Etenkään näiden lasten asemaa ei saa enää heikentää.
Jokainen lapsi on arvokas – mahdollisuudet turvattava jokaiselle
YK:n lapsen oikeuksien sopimus on vahva velvoite ja ohjenuora mahdollisuuksien tasa-arvon rakentamiseksi. Se muistuttaa, että yhteiskunnan tulee turvata lasten suotuisa kasvu: vanhempien tulee saada tukea kasvatustehtäväänsä ja lapsen tulee saada kehityksensä kannalta riittävä elintaso. Samaan aikaan lapsilla on oikeus elää hyvää elämää jo tässä ja nyt.
Kun hallituspuolueet kokoontuvat kehysriiheen, toivon heidän pohtivan valintojaan myös tulevaisuususkon näkökulmasta: keiden mahdollisuuksia ja siten myös toivon edellytyksiä vahvistetaan ja keiltä ne ratkaisujen seurauksena murenevat. Oikeudenmukaisempi tulevaisuus alkaa niistä valinnoista, joita teemme lasten hyväksi tänään.
Jokainen lapsi on arvokas – sekä omana, ainutkertaisena itsenään, että yhteiskunnan jäsenenä, tänään ja tulevaisuudessa.
Johtava erityisasiantuntija
Lastensuojelun Keskusliitto
