Translasten oikeuksia on vahvistettava

Teija Ryhtä
Käsi pitelee sateenkaaren väreissä olevaa sydäntä.

Translapset kokevat usein hankaluuksia tilanteissa, joissa juridinen sukupuoli nousee esille, kirjoittaa Setan nuorisotyön vaikuttamisen asiantuntija Teija Ryhtä. Kaikissa lapsia koskevissa päätöksissä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu, mutta toteutuuko tämä periaate Suomessa kaikkien lasten kohdalla? Onko jokainen lapsi yhtä arvokas?

Alaikäiset jäivät translain uudistuksen ulkopuolelle

Kun sukupuolen juridista vahvistamista koskevaa lakia eli julkisuudessa niin kutsuttua translakia uudistettiin vuonna 2023, jäivät alaikäiset translapset ja -nuoret edelleen juridisen sukupuolen vahvistamisen ulkopuolelle. Käytännössä tämä tarkoittaa, että alle 18-vuotias ei voi korjata virallista sukupuolimerkintäänsä, vaikka eläisi jo arjessaan sukupuoli-identiteettinsä mukaisesti. Tämä aiheuttaa usein hankaluuksia tilanteissa, joissa lapsen juridinen sukupuoli tulee ilmi; esimerkiksi viranomaisasioinnissa, joukkoliikenteessä tai kirjastokorttia käyttäessä.

Useat lapsen oikeuksien, ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden asiantuntijat ovat pitäneet tilannetta ongelmallisena lapsen oikeuksien näkökulmasta. Myös lapsiasiavaltuutettu on lausunut, että sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen tulisi mahdollistaa alaikäisille. Translain hyväksyessään eduskunta hyväksyi myös ponnen, jossa se edellytti, että valtioneuvosto jatkaa arviointia ja säädösvalmistelua alaikäisten oikeuksien toteutumisen osalta.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa on neljä keskeistä periaatetta: syrjimättömyys, lapsen edun ensisijaisuus, oikeus elämään ja kehittymiseen sekä lapsen oikeus tulla kuulluksi häntä koskevissa asioissa. Jos tarkastelemme translakia näitä periaatteita vasten, ei perusteita ehdottomalle 18 vuoden ikärajalle löydy.

Yhdenvertaisuus on lapsen oikeus

Translapsilla tulee olla pääsy samoihin oikeuksiin kuin muilla lapsilla. Heillä on oikeus tulla kohdelluiksi yhdenvertaisesti ja saada henkilöllisyysasiakirjat, jotka vastaavat heidän identiteettiään. Kun juridisen sukupuolen vahvistaminen on ilman poikkeuksia estetty kaikilta alaikäisiltä, translapset asetetaan eriarvoiseen asemaan suhteessa muihin lapsiin. Useat kansainväliset ihmisoikeuselimet, kuten Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu sekä YK:n itsenäinen sateenkaariasioiden (SOGIE) asiantuntija ovat korostaneet, että alaikäisten juridisen sukupuolen vahvistamisen rajoitukset heikentävät lapsen oikeuksien toteutumista.

Lapsen ääntä on kuultava

Kyse on myös lapsen oikeudesta tulla kuulluksi. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsen näkemyksille tulee antaa painoarvoa hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti.  Suomessa tämä toteutuu jo lähes kaikessa muussa lainsäädännössä: esimerkiksi 15 vuotta täyttäneen nuoren oma tahto on ratkaiseva etunimen muuttamisessa. Vuonna 2019 voimaan tullutta nimilakia uudistettaessa korostettiin lapsen itsemääräämisoikeuden kunnioittamista. On ristiriitaista, että nuoren oikeus omaan identiteettiinsä tunnustetaan nimen, mutta ei sukupuolimerkinnän kohdalla.

Lainsäädännöllä on vaikutusta myös lapsen hyvinvointiin. Tutkimusten mukaan translapset ja -nuoret kohtaavat muita ikäisiään enemmän syrjintää ja väkivaltaa. Kun nuori saa tulla kohdatuksi omaksi kokemassaan sukupuolessa, hyvinvointi paranee merkittävästi. Juridisen sukupuolen vahvistaminen on usein yhteydessä parempaan psyykkiseen hyvinvointiin ja vähäisempään itsetuhoisuuteen. Tutustu tutkimuksiin blogin lopusta löytyvien linkkien avulla.

Juridinen ja lääketieteellinen prosessi ovat eri asioita

Ikärajan laskeminen juridisen sukupuolen vahvistamisen osalta ei vaikuttaisi lääketieteellisten sukupuolen korjaushoitojen tarjoamiseen alaikäisille. Juridinen sukupuolen vahvistaminen on hallinnollinen menettely, joka koskee väestötietojärjestelmän sukupuolimerkintää. Juridinen ja lääketieteellinen prosessi ovat nykylainsäädännön mukaan erillisiä toisistaan, ja niiden erottamista ovat korostaneet niin lapsiasiavaltuutettu kuin muutkin asiantuntijatahot. Lasten ja nuorten tukea ja sukupuolta vahvistavaa hoitoa tulee tarkastella ja kehittää kansainvälisten hoitosuositusten, kuten transterveyden asiantuntijajärjestön WPATH:n ja Saksan uusien suositusten mukaisesti omana kokonaisuutenaan.

Monet Euroopan maat ovat jo huomioineet alaikäisten translasten ja -nuorten oikeudet. Esimerkiksi Norjassa nuori voi hakea sukupuolen oikeudellista vahvistamista itse 16-vuotiaana, ja nuorempien lasten kohdalla menettelyyn osallistuvat myös huoltajat. Saksassa laki mahdollistaa juridisen sukupuolen vahvistamisen omalla ilmoituksella ja vanhempien suostumuksella 14–17-vuotiaille, ja sitä nuorempien ilmoituksen tekee huoltaja lapsen suostumuksella. Myös Suomessa olisi mahdollista rakentaa ratkaisu, joka ottaa huomioon sekä lapsen edun että lapsen omat näkemykset.

Jokainen lapsi on arvokas

Lapsen etu tarkoittaa turvallisuutta, osallisuutta, syrjimättömyyttä ja mahdollisuutta kasvaa omaksi itsekseen. Se tarkoittaa myös sitä, että yhteiskunta uskaltaa kuunnella lapsia, erityisesti silloin kun he kuuluvat vähemmistöihin, joiden ääni jää helposti kuulumattomiin.

Lapsen oikeuksien viikon tärkein viesti on yksinkertainen: lapsen oikeudet kuuluvat kaikille lapsille ja jokainen lapsi on arvokas. Siksi on aika jatkaa translain uudistamista ja poistaa ehdoton 18 vuoden ikäraja.

Tutkimuksia:

Teija Ryhtä

Kirjoittaja työskentelee Seta ry:ssä sateenkaarilasten ja nuorten oikeuksien ja yhdenvertaisuuden edistämisen parissa.