Tänäkin syksynä olemme kohdanneet surullisia uutisia siitä, miten nuori ihminen on yllättäen päätynyt riistämään väkivaltaisesti hengen toiselta nuorelta ihmiseltä. Julkisuudessa puhutaan koulusurmista, nuorten mielenterveysongelmista ja itsemurhista, sekä lasten kaltoinkohtelusta. Välillä tuntuu, että keskustelujen sävy on niin synkkä, ettei sitä edes jaksa edes seurata. Paljon ongelmia, vähän konkreettisia ehdotuksia siitä, mitä meidän tulisi tehdä. Kestämättömissä tilanteissa, vihaisena ja surullisena, on helppo lähteä etsimään syyllistä tuolta jostakin. Käymämme keskustelu etsii syyllistä niin vanhemmista, koulusta, kurittomuudesta, rajattomuudesta, huonosta kasvatuksesta, välinpitämättömyydestä ja riittämättömistä resursseista.
Kasaantuvat lapsuudenaikaiset haitalliset elämänkokemukset lisäävät riskiä sairastua aikuisena päihde- tai mielenterveysongelmiin
Lastensuojelun Keskusliitto järjesti yhdessä THL:n kanssa mielenkiintoisen kongressin, jossa pureuduttiin lapsuudenaikaisin elämänkokemuksiin ja niiden merkitykseen ihmisen elämässä. Maailmalla on tehty tutkimusta näistä niin sanotuista ACE-kokemuksista (Adverce Childhood Experiences). Tutkimuksissa on todettu, että lapsuudenaikaisilla haitallisilla elämänkokemuksilla on merkittävät seuraukset pitkälle henkilön elämään niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Haitallisia elämänkokemuksia ovat muun muassa vanhemman päihteidenkäyttö ja mielenterveysongelmat, eroriidat, väkivalta ja hyväksikäyttö.
Jos haitallisia kokemuksia kasaantuu henkilölle neljä tai enemmän, se lisää huomattavasti riskiä sairastua aikuisena päihde- tai mielenterveysongelmiin sekä altistaa myös muille psyykkisille ja fyysisille vaivoille. Suomessa noin 60%:lla ihmisistä on taustallaan jokin haitallinen elämänkokemus. Kasaantuvia haitallisia kokemuksia on noin 8%:lla. Tämä ryhmä meidän tulisi tavoittaa: he, jotka ovat kaikista haavoittuvaisimmissa tilanteissa.
Hankalia lapsia ei ole
Tutkimus antaa ymmärrystä siihen, miksi meillä on lapsia ja nuoria, jotka voivat päätyä epätoivoisiin tekoihin. Se vastaa myös kysymykseen siitä, miksi meillä on aikuisia, joille vanhemmuuden vaatimus on liikaa. Liian monta vaikeaa elämänkokemusta ja traumaattista tilannetta, joissa ihmisiä ei ole kohdattu ja autettu, voi johtaa siihen, että epätoivoisia tekoja tehdään ja ylisukupolviset ongelmat jatkuvat edelleen. Kokemus siitä, ettei saa tilanteessaan ymmärrystä ja apua voi viedä ihmisen siihen pisteeseen, että tulevaisuudenkuvaa ei enää ole. On vain pimeyttä.
Ei ole olemassa hankalia, vaikeita ja kurittomia lapsia. On vain lapsia, jotka eivät ole saaneet sitä empatiaa, rakkautta ja lämpöä osakseen, jota jokainen lapsi ansaitsee. Lapsia, jotka ovat joutuneet kokemaan liian paljon ja liian varhain. Näistä lapsista kasvaa usein aikuisia, jotka eivät saa oikein otetta elämästään, eivätkä löydä paikkaansa perhe-elämässä ja työelämässä.
Kohtaa lapsi ja kuuntele
Mutta mitä voimme tehdä? ACE-ymmärrys tarjoaa välineitä myös siihen. Kun tunnistamme sen, että keskuudessamme on lapsia, jotka ovat joutuneet kokemaan paljon vaikeita asioita, voimme avata silmämme ja nähdä nämä lapset. ACE-asenteeseen kuuluu se, että yhteiskunnassa näiden lasten auttamisen ei nähdä olevan vain lastensuojelun tai lastenpsykiatrian tehtävä, vaan työ kuuluu kaikille. Opettajat ja lastentarhanopettajat tapaavat näitä lapsia päivittäin, naapurit ja toisten lasten vanhemmat tietävät näistä lapsista, poliisit näkevät näitä lapsia kotihälytyksillään. Tärkeintä on, että silloin aikuinen ei sulje silmiään, vaan kysyy lapselta, mitä hänelle kuuluu ja miten hän voi. Aikuinen voi kuunnella, tukea, auttaa, hakea apua lapselle ja lapsen kanssa.
Tutkimusten mukaan jo yhden kiinnostuneen, lapseen kiinnittyneen aikuisen voimalla lapsella on huomattavasti paremmat mahdollisuudet pärjätä vaikeissakin olosuhteissa. Ei luovuteta siis enää yhtään lasta yksinäisyyteen ja pimeyteen, vaan sytytetään hänelle valo. Juuri Sinä voit tehdä sen kohtaamalla ja kuuntelemalla.