Kun rock-yhtye Pink Floyd julkaisi vuonna 1979 kappaleen Another Brick in the Wall, se nousi maailmanlaajuiseen suosioon. Kappaleen voi tulkita kertovan siitä, miten lapsi kokee olevansa vain yksi tiili muurissa, ikään kuin liukuhihnalla koulua kuvaavassa tehtaassa, jossa opettajat kontrolloivat oppilaita tiukalla kurilla. Vaikka koulu on muuttunut vuosikymmenten aikana, moni lapsi ajattelee koulusta edelleen samoin. ”Koulu on hirveää”, tiivisti eräs alakoululainen lapsiasiavaltuutetun nuorten neuvonantajien tapaamisessa keväällä 2024.
Koulu ei ole hyvä paikka kaikille lapsille
On hienoa, että moni lapsi käy koulua siksi, että he haluavat opiskella, oppia ja saada hyvän opiskelu- ja työpaikan. Monelle lapselle koulunkäynti on kuitenkin pelkkää pakkopullaa. Kun kysyimme tapaamisissa lapsilta, miksi he käyvät koulua, ”kun on pakko” oli tyypillinen vastaus. Jotkut kirjoittivat listan oppilaiden kokemista ongelmista, joita ei huomioida koulussa, koska on ”perusmuotti, miten pitää oppia ja milloin pitää oppia ja missä ajassa”. Moni kertoi jäävänsä ilman riittävää tukea.
Syyt näiden kokemusten taustalla ovat moninaisia. Lapset kokevat kiusaamista ja syrjintää, opettajat kohtelevat oppilaita eriarvoisesti, lapsilla on sairauksia tai oppimisvaikeuksia, kotiolot ovat vaikeat tai vanhemmat vähättelevät koulunkäynnin merkitystä. Aina syy ei ole lapsessa tai hänen asenteessaan. On myös lapsia, joiden elämässä kaikki on hyvin, mutta heitä ei vain kiinnosta koulunkäynti.
Kun lapsi ei mahdukaan perusmuottiin
Koulu on lähtökohtaisesti tehty sellaisia lapsia varten, jotka haluavat opiskella ja jotka ovat kykeneviä toimimaan sosiaalisissa suhteissa. Väitettä tukevat tutkimustulokset mutta myös lasten kertomukset siitä, mitä tapahtuu, kun lapsi ei toimikaan odotetulla tavalla. Lasten väliset oppimiserot kasvavat. Suuntaa ei ole onnistuttu kääntämään, vaikka tiedossa on, että osa oppilaista jää ilman tietoja ja taitoja, joita tarvittaisiin yhteiskunnassa pärjäämiseen. Ongelmatilanteissa lapsi ei aina saa riittävää apua tai tukea. Esimerkiksi kiusaaminen on kouluissa kesto-ongelma, johon ei ole lasten mielestä kyetty puuttumaan riittävän tehokkaasti.
Perusmuottiin sopimattomat lapset voivat saada häirikön leiman, joka ei lähde edes silloin, kun he ovat jo parantaneet käytöstään. Aina ei ehditä tai hoksata miettiä – saati kysyä lapselta itseltään –millaista on kouluarki häirikön näkökulmasta.
Ongelmana ovat koulun jäykät rakenteet ja ehkä myös vanhanaikaiset asenteet koulua kohtaan. Oletus on, että lapsi sopeutuu ja hänen tulee sopeutua kouluun – ei toisin päin. Vaikka koulun monet merkitykset lapsille on tunnistettu tutkimuksessa jo pitkään, käytännössä niitä ei edelleenkään tunnisteta tai tunnusteta. Jos lapsi ei pysty tai halua opiskella koulussa, hänellä on henkilökohtainen ongelma. Koulun ongelma se ei ole.
Miten koulu voisi kuulua kaikille?
Niin koulun arjessa toimivien kuin sitä kehittämään pyrkivien ammattilaisten soisi ajattelevan, että koulu kuuluu jokaiselle lapselle hänen kyvyistään, taustastaan ja motivaatiostaan riippumatta. Koulu ei ole vain oppimisen paikka, ja monille lapsille se on jotain ihan muuta. Miten koulu voi vastata jokaisen lapsen tarpeisiin? Tämä on kysymys, johon on oppimiserojen kasvaessa syytä etsiä vastauksia.
Erikoistutkija
Lapsiasiavaltuutetun toimisto
