Perustimme viime keväänä Pienperheyhdistykseen lasten vaikuttajaryhmä Pikkuparlamentin. Tarkoituksena oli saada lasten ääntä kuuluviin sekä samalla korostaa lapsille, kuinka he voivat osallistua ja ottaa kantaa heitä koskeviin asioihin. Olemme ehtineet tehdä kevään aloituksen jälkeen monia mielenkiintoisia asioita yhdessä. Kaikki toiminta on järjestetty sen mukaan, mitä lapset ovat toivoneet ja pitäneet tärkeänä. Olemme vierailleet esimerkiksi Ylellä ja seuraavaksi olemme menossa eduskuntaan vierailulle. Toimintamme on pohjautunut mukavaan tekemiseen, jossa kuitenkin koko ajan on pyritty keskustelemaan sellaisista asioista, jotka ovat lapsille merkityksellisiä.
Ajatuksena oli jo keväällä, että lapset saavat tässä blogikirjoituksessa pohtia, mitkä asiat ovat heidän mielestään tärkeitä sekä missä asioissa aikuisten tulisi kuunnella lapsia enemmän. Tätä blogikirjoitusta pohtimassa olivat Pikkuparlamentista Kerttu 10 vuotta ja Ruut 11 vuotta. Heidän ajatuksensa lapsista ja heidän mukaan ottamisestaan päätöksen tekoon olivat todella hyviä. Ruut ja Kerttu neuvoivat heti aloittaessa, että heidän kirjoitusvirheitä ja tekstivärejä ei saa korjata, koska silloin ihmiset eivät tiedä, että ajatukset ovat lapsien sanomia. Aluksi Kerttu ja Ruut pohtivat, mitä jokainen lapsi tarvitsee voidakseen elää turvallista ja hyvää elämää. Lasten ajatukset kohdistuivat kaikkiin elämän osa-alueisiin, jotka lasten arkea koskettavat.
Lasten vastauksista nousee esiin ymmärrys erilaisuudesta, mutta silti ajatus siitä, että kaikki lapset taustaa katsomatta tarvitsevat yhtälailla samoja asioita. Koti ja koulu nousivat esiin monesti ja niiden merkitystä lapsen näkökulmasta pohdittiin monelta eri kantilta.
Miksi lapsia pitäisi kuunnella?
Toisena kysymyksenä lapset pohtivat syitä, miksi aikuisten tulisi kuunnella lapsia sekä ottaa heidät mukaan tekemään päätöksiä lasten elämiin liittyen. Ruut ja Kerttu miettivät yhdessä muun muassa tällaisia asioita:
Pohdimme lopuksi yhdessä lasten kanssa, mitä he sanoisivat aikuisille, jos he voisivat puhua kaikkien lasten puolesta. Pitkän pohdinnan jälkeen Ruutin ja Kertun tärkein viesti kaikille aikuisille oli:
Terve tässa oli kaikki,
Ruut ja Kerttu
Asiantuntijat
(Petriina Perkiömäki, Kansalaistoiminnan suunnittelija, tekstin kokoaminen)