Saamelaislapset kohtaavat paljon tietämättömyyttä

Tavatessani saamelaisalueella asuvia yläkouluikäisiä lapsia osana lapsiasiavaltuutetun Nuoret neuvonantajat -toimintaa havahduin siihen, että tunnen Amerikan mantereen alkuperäiskansojen historiaa paremmin kuin Suomessa asuvien saamelaisten vaiheita tai kulttuuria. Asteekkien mytologia ja inkojen imperiumi Etelä-Amerikassa ovat minulle tutumpia kuin saamelaiskulttuurit, vaikken ole niihin mitenkään erityisesti perehtynyt.

Toki amerikkalaisen populaarikulttuurin kyllästämä lapsuus vaikuttaa osaltaan asiaan, mutta erityisesti ihmettelen, miten vähän saamelaisuutta käsiteltiin minun aikanani peruskoulussa. Kyse on kuitenkin Suomen sekä EU:n ainoaita alkuperäiskansoista, joten on hämmentävää, miten suuri aukko sivistykseeni on jäänyt. Keskusteluissa lasten kanssa kävi ilmi, että vaikka heihin ei ollut kohdistunut syrjintää tai rasismia, on saamelaisuus edelleen monille suomalaisille yhtä sokea piste kuin se on minullekin ollut.

Monesti esimerkiksi kuulee puhuttavan ”saamen kielestä”, vaikka kieliä on useita: Suomessakin puhutaan pohjoissaamen lisäksi inarin- ja koltansaamea, ja saamelaisalueilla puhuttuja kieliä on miltei kymmenen. Kaikki Suomessa puhutut saamen kielet ovat uhanalaisia, mutta erityisesti inarin- ja koltansaame ovat häviämisvaarassa. Pohjoissaamen puhujia Suomessa on arviolta noin 2 000, kun taas inarin- ja koltansaamen puhujia on vain noin 300–400. Tapaamistani lapsista kaksi ryhmää oli pohjoissaamenkielisiä, yksi inarin- ja yksi koltansaamenkielinen.

Saamelaisena suomenkielisessä ympäristössä

Valtaosalle lapsista osallistuminen saamenkieliseen opetukseen oli mahdollista, ja kaikki heistä saivat kieltenopetusta omalla kielellään. Tästä huolimatta mahdollisuudet saamen kielten käyttöön olivat vähäisiä: osa nuorista puhui saamea perheen ja sukulaisten kanssa, mutta palveluissa kuten kaupoissa ja terveydenhuollossa asiointikielenä on suomi. Moni lapsista kertoi olleensa saamenkielisessä varhaiskasvatuksessa eli kielipesissä, joissa puhutaan ainoastaan saamea. Kouluun siirtymisen myötä saamen kielen käyttö kuitenkin vähenee, ja usein saamea puhuvien kavereidenkin kanssa aletaan koulussa puhua suomea muun koulu- ja elinympäristön ollessa suomenkielinen.

Erilaisia medioita kuten radiokanavia ja tv-ohjelmia on saatavilla saamen kielillä, mutta monet nuorista kokivat, ettei niissä ollut riittävästi heitä kiinnostavaa sisältöä. Lapset kaipasivat esimerkiksi saamenkielisiä nuortensarjoja sekä enemmän ja monipuolisempaa saamenkielistä musiikkia perinnemusiikin ja hip hopin rinnalle. Heille saamelainen kieli ja kulttuuri olivat tärkeitä ja niitä haluttiin ylläpitää omassa elämässä: ”on coolia olla tässä kulttuurissa, ja päästä elvyttämään kieltä ja kulttuuria”, kuten eräs lapsista totesi. Onkin muistettava, ettei saamen kielen osaamisessa ole kyse vain kielitaidon ylläpitämisestä, vaan se merkitsee myös saamelaisen kulttuurin jatkuvuutta. Saamen kielilain nojalla esimerkiksi terveydenhuoltoon saa kyllä tulkin mukaan, mutta pienellä paikkakunnalla, jossa tulkkina voi toimia tuttava tai sukulainen, on ymmärrettävää ettei tulkkausta haluta tällaisissa yhteyksissä käyttää.

Lapset arvostivat asuinalueidensa luonnonläheisyyttä ja rauhaa, mutta pitkät välimatkat ja ohjattujen harrastusten vähäisyys toisinaan rajoittivat mahdollisuuksia tehdä itseä kiinnostavia asioita. Osa lapsista kuvasi elävänsä tavallaan kahden maailman välissä: he olivat ylpeitä saadessaan olla osa saamelaista kulttuuria ja halusivat ylläpitää sitä omassa elämässään, mutta toisaalta paikalliset mahdollisuudet itsensä toteuttamiselle eivät välttämättä vastanneet omia unelmia. Eräs lapsi kuvasi näitä tuntemuksia seuraavasti: ”Kaikki ei halua olla poronhoitajia. Joku voi haluta olla vaikka näyttelijä, muusikko tai tanssija, mutta se ei välttämättä onnistu, jos ei tahdo soittaa saamelaiskulttuurin musiikkia.” Valtaosa nuorista saamelaisista asuukin saamelaisalueiden ulkopuolella, mikä on kielten ja kulttuurien säilymisen kannalta ongelmallista. Saamelaisilla on oikeus oman äidinkielensä opetukseen saamelaisalueilla, kun taas muualla Suomessa kunnilla on mahdollisuus mutta ei velvollisuutta saamen kielen opetukseen.

Tietämättömyys turhauttaa

Edellisen kerran lapsiasiavaltuutettu tapasi saamelaisalueilla asuvia lapsia vuonna 2007, ja tuolloin lapset kertoivat joutuneensa kohtaamaan usein saamelaisiin kohdistuvia negatiivisia ennakkoluuloja ja syrjintää. Nyt tavatut lapset eivät juuri olleet kokeneet aktiivista syrjintää, mutta sen sijaan monilla oli kokemuksia saamelaisuuden eksotisoinnista ja tietämättömyydestä. Muualta tulleet vieraat saattoivat esimerkiksi ihmetellä elinolojen nykyaikaisuutta, turistit valokuvasivat saamenpuvussa kulkevia nuoria keskellä katua, ja jotkut tulivat jopa kotipihaan kuvaamaan poroja.

Lappiin ja saamelaisuuteen liittyvät virheelliset mielikuvat tuntuivat lapsista turhauttavilta. Heidän kokemustensa mukaan esimerkiksi koronarajoitusten yhteydessä koko Lapin alueesta puhutaan usein yhtenäisenä paikkana, ja usein saamelaiset sivuutetaan näissä keskusteluissa kokonaan. ”Etelässä luullaan, että me ollaan täällä eristäydytty, ja että me ollaan jääty sivistyksestä. Se on outoa, koska me tiedetään täysin samat asiat mitä etelässä asuvat tietää, mutta ne ei kuitenkaan tiedä pohjoisesta yhtään mitään. Silti ne puhuu että me ollaan syrjäydytty, vaikka oikeasti se on niin, että meidät on syrjäytetty.”

Saamelaisuutta tunnetaan Suomessa edelleen melko vähän. Tietämättömyys ihmetytti lapsia, ja se osaltaan myös ylläpitää stereotyyppisiä käsityksiä saamelaisista ja jättää todelliset ihmiset näkymättömiin. Lapset kokivatkin, että saamelaisuus unohtuu helposti päätöksenteossa, vaikka sillä olisi merkittäviä vaikutuksia saamelaisalueilla. Esimerkiksi petopolitiikan koettiin keskittyvän liikaa eteläiseen Suomeen, minkä vuoksi porotilallisten pyyntilupien tarvetta ei ymmärretä. Lapsia huolestuttivat myös saamelaisten elinkeinoon ja elinympäristöön suoraan ja välillisesti vaikuttavat asiat kuten Jäämeren rata ja ilmastonmuutos, mutta myös muut yhteiskunnalliset kysymykset kuten sateenkaarevien oikeuksien toteutuminen ja nuorten mielenterveyspalvelut.

Lapset toivoivat, että saamelaisuudesta olisi enemmän tietoa saatavilla perusopetuksesta lähtien, jotta siihen liittyvät ennakkoluulot vähenisivät. Saamelaiskulttuurin ja saamelaisten asemaan vaikuttaa poliittisten päätösten lisäksi myös päätöksenteon taustalla olevat käsitykset ja mielikuvat saamelaisalueiden asukkaista sekä pohjoisesta ylipäätään. Tämä maantieteellinen ja kulttuurinen likinäköisyys turhauttaa lapsia, jotka joutuvat ihmettelevien katseiden kohteeksi kotialueillaan. On kuitenkin muistettava, että stereotyyppisten käsitysten taustalla ei ole vain tietämättömyyttä, vaan ne ovat osin myös jatkumoa pakkosuomalaistamisen ja rotuoppien synkälle historialle. Saamelaisalueilla asuvien lasten kokemukset onkin syytä ottaa vakavasti, sillä kyse on viime kädessä perusoikeuksien toteutumisesta.