Koronakevät on nostanut keskusteluun kysymyksen sijoitettujen lasten ja heidän läheistensä tapaamisista sekä tapaamisten turvallisuudesta. Osa kunnista on tehnyt ajankohtaisessa tilanteessa ratkaisun, jonka mukaan kaikki lasten kotitapaamiset perutaan.
Päätös on tehty lastensuojelulain hengestä poiketen: Siinä ei ole lähdetty miettimään tapaamistilanteeseen sisältyvää mahdollista uhkaa terveydelle yksilö- tai perhekohtaisesti.
Sen sijaan tilanteessa on tehty kaikkia sijoitettuja lapsia koskeva kollektiivinen päätös, jonka mukaan läheisten tapaamiset perutaan.
Keskustelu sijoitettujen lasten ja heidän läheistensä tapaamisten turvallisuudesta on aiemmin saanut melko vähän julkista tilaa. Sitä olisi kuitenkin käytävä muulloinkin kuin korona-aikana.
Muutamia vuosia sitten keskustelin sijaishuollosta itsenäistyneen nuoren kanssa. Nuori kertasi sijaishuollon aikaisia kokemuksiaan ja toivoi, että tulevaisuudessa sijoitettujen lasten ja nuorten kanssa toimittaisiin eri tavoin.
Yksi nuoren muutostoiveista liittyi lasten ja heidän läheistensä tapaamisiin.
Nuori koki, että lastensuojelun ammattilaiset hänen ympärillään eivät tunnistaneet tarvetta tukea hänen vanhempiaan omassa vanhemmuudessaan huostaanoton jälkeen.
Nuori ihmetteli sitä, miten hänet oli saatettu huostaanottaa kotiolosuhteista, jotka olivat sosiaalityöntekijöiden mielestä turvattomia ja kehitykselle epäsuotuisia, mutta kotitapaamisissa hän sai mennä ilman valvontaa ja tukea samoihin olosuhteisiin. Kotitapaamisten aikana turvattomuuden ja pelon tuntemukset olivat yhä läsnä.
Kaikille lapsille oikeus turvallisuuteen ei ole itsestäänselvyys
Sijaishuollossa olevilla lapsilla ja nuorilla on monilla turvallisia läheisiä ympärillään. Yhteys omaan perheeseen sekä lähisukuun tukee lapsen elämän jatkuvuutta ja antaa hänelle mahdollisuuden arvioida läheisten tekemien elämänvalintojen sopivuutta myös oman elämänsä kannalta.
Kaikilla sijoitetuilla lapsilla suhteet omiin vanhempiinsa eivät kuitenkaan ole aina turvallisia. Lastensuojelulaki antaa mahdollisuuden lasten tapaamisten rajoittamiseen silloin, kun tapaamiset eivät ole lapsen kannalta turvallisia.
Yhteydenpidon rajoittaminen sijoitetun lapsen ja vanhemman välillä ei pitäisi olla kiinni sosiaalityöntekijän työtilanteesta tai mahdollisuudesta arvioida tilannetta yksilökohtaisesti.
Monelle sijaishuollossa olevalle lapselle oikeus turvallisuuteen ei ole itsestäänselvyys, sillä aiempi elämä on saattanut olla sarja turvattomia kokemuksia, jotka ovat lapselle normaalia elämää.
Lapsella on oikeus tuntea olevansa turvassa. Vastuu sijoitetun lapsen turvallisuudesta kuuluu niin sosiaalityöntekijälle, laitosten ja palveluntuottajien työntekijöille sekä sijaisvanhemmille.
Aikuisen läsnäolo ja kotilomasuunnitelma tuovat turvaa tapaamisiin
Pyynnöstäni SOS-Lapsikylän oma nuorten osallisuustyöryhmä, SOS-Kehittäjänuoret, kävi keskustelua kokemuksistaan läheisten tapaamisten turvallisuudesta. Nuoret tunnistivat monia turvattomuuden hetkiä ja toivoivat, että kotilomien olosuhteet arvioitaisiin erikseen.
Tapaamisten tueksi olisi nuorten mielestä hyvä saada turvallisia aikuisia, jos läheisten tapaaminen ei muutoin olisi mahdollista. Lisäksi sijoitetuilla lapsilla ja nuorilla pitäisi olla tieto siitä, kehen he ovat yhteydessä, jos kotiloman aikana tulee vastaan ikäviä asioita.
Sijaisvanhemmiltaan nuoret toivoivat, että aikuiset yhä aktiivisemmin keskustelisivat tapaamisista lasten kanssa jälkikäteen. Aikuisten tulisi olla kiinnostuneita lasten mielipiteistä ja käytöksestä läheisten tapaamisten jälkeen.
Lasten puhumattomuus ja vetäytyminen ovat nuorten mukaan merkkejä siitä, että tapaaminen läheisten kanssa ei ole onnistunut tai siihen liittyy huolenaiheita.
SOS-Kehittäjänuoret esittivät myös konkreettisia toimenpiteitä, jotta kotilomat ja läheisten tapaamiset olisivat kaikille nuorille turvallisia. Nuoret ehdottivat, että heidän omat sosiaalityöntekijänsä tekisivät läheisten tapaamisista aina kotilomasuunnitelman.
Suunnitelmaan kirjattaisiin muun muassa se, mitä tapaamiset pitävät sisällään, miten turvallisuus tapaamisen aikana pystytään arvioimaan sekä kehen lapset ovat yhteydessä omista huolistaan tapaamisten osalta.
Nuorten kokemusten perusteella tarvitsemme tapaamisten yksilökohtaista arviointia. Lapsen asioista vastaavien sosiaalityöntekijöiden tulee olla tietoisia, millaisissa puitteissa lapsi kotitapaamisella aikaansa viettää.
Lasten läheisille tulee puolestaan kertoa, mitä heiltä edellytetään, jotta tapaamiset olisivat lapsille turvallisia. Mikäli sosiaalityöntekijä ja vanhempi yhdessä tunnistavat haasteita vanhemman jaksamisessa, kyvyssä toimia lapsen kanssa eripituisissa tapaamisissa tai keinoissa luoda turvallisia yhteisiä hetkiä, on vanhempaa ohjattava avun ja tuen piiriin.
Näin huolehdimme siitä, että lapsen oikeus tavata läheisiään toteutuu ilman, että hänen oikeutensa turvallisuuteen vaarantuu.