Joukko nuoria istumassa tuoleilla keskustelemassa.

Mielenterveyden tukeminen on myös oppimisen tukemista

Oikeus oppimiseen ja koulunkäyntiin on jokaisen lapsen perusoikeus. Lasten hyvinvointia ja mielenterveyttä kuormittavat tekijät sekä riittämätön mielenterveyden tuki voivat kuitenkin …

Tumma, apean näköinen poika sameaa taustaa vasten.

Raportti: Lapset näkevät tilanteensa Suomessa aiempaa synkempänä

Lastensuojelun Keskusliitto kysyi 10–17-vuotiailta lapsilta ja nuorilta heidän näkemyksiään lapsen oikeuksista, lasten tilanteesta Suomessa sekä heidän kokemuksistaan osallisuudesta. Kyselyn tulosten …

Nuori keltaisessa sadetakissa katsoo vakavana kohti kameraa harmaassa maisemassa. Taustalla tehtaan piippuja.

Oikeudenmukainen ilmastorahoitus tukee nuoria ilmastokriisin keskellä

Ilmastonmuutos näkyy yhä vahvemmin ihmisten elämässä ympäri maailmaa. Sitä kiihdyttävät esimerkiksi yhä kasvava lihantuotanto ja ennätyksellisen korkea kulutus. Tutkijoiden mukaan …

Nuori kirjan äärellä pää painuksissa pitää ylhäällä paperilappua, jossa lukee help.

Lapsen oikeus oppimiseen turvataan monialaisella kehittämistyöllä

Jokaisella lapsella on oikeus oppimiseen. Se liittyy läheisesti muihin lapsen oikeuksiin, kuten turvallisuuteen ja kuulluksi tulemiseen. Jos lapsella on turvaton …

Lapsi valkoisessa maalaushaalarissa kirjoittaa kiitoksia ulkoseinälle, jossa graffiteja.

Lapsen oikeus oppia oman kotikaupungin kulttuurissa

Kuva: Taidekaaren 6.-luokkalaisten katutaidekokonaisuudesta kuluvalta syksyltä. Kuvaaja Piritta Suominen, Katutaideyhdistys SirkusRakkausPumPum. Oppiminen on jokaisen lapsen perusoikeus. Koska lapsen oikeudet ovat …

Henkilö pitelee käsissään älypuhelinta.

Seksuaalikasvatus suojaa lasta seksuaaliväkivallalta – vanhempi, puhu lapsesi kanssa!

Lukuisat lapset ovat kertoneet, että on tavanomaista saada aikuisilta somessa seksuaalisävytteisiä viestejä ja alastonkuvia. ”Kaikki niitä kuvia saa, se on …

Neljä alakouluikäistä koululaista hurraavat kädet ylhäällä keltaista taustaa vasten.

Lapsen oikeuksien viikon 2024 materiaalit julkaistu!

Lapsen oikeuksien viikon 2024 materiaalit varhaiskasvatukseen, kouluille ja harrastus- ja vapaa-ajantoimintaan on julkaistu. Teemaviikkoa vietetään 18.–24.11.2024. Tänä vuonna teemana on …

Down-nuori keltaisessa neuleessa istuu sohvalla ja käyttää tablettitietokonetta.

Hyvä renki, huono isäntä – digilaitteet oppimisen tukena

Mediassa on käyty pitkään keskustelua lasten digilaitteiden käytöstä suhteessa oppimiseen. Erityisesti puhelinten käyttö koulupäivän aikana on herättänyt huolta. Hallitus onkin …

Toimistotyöntekijän vaatteisiin pukeutuneita lapsia läppärin äärellä katsomassa kameraan hämmästyneitä ja innostuneita ilmeitä kasvoillaan.

Lapset mukaan töihin -päivä 2024 kutsuu osallisuuteen

Perjantaina 22.11.2024 otetaan taas lapset mukaan työpaikoille! Teemapäivän tarkoituksena on lisätä työelämän perhemyönteisyyttä sekä lasten osallisuutta yhteiskunnassa. Päivän suosio on …

Lapsi muovaa savea.

Taiteessa oppimista ja taiteesta oppimista – Luovuus lapsen oppimisen tukena

Kuvittele maailma, jossa jokaisella lapsella olisi mahdollisuus oppia, kasvaa ja kehittyä täyteen potentiaaliinsa turvallisessa ympäristössä asuinpaikasta, perhetaustasta tai muista ulkoisista …