Tehtäväkokonaisuus: Tunteella ja taiteella

1–1,5 h

(esim. kuvataide, draama)

Tehtävän tarkoituksena on taiteen keinoin konkretisoida itselle tärkeitä ja rauhoittavia asioita sekä oppia, kuinka ne uskaltaa sanoittaa myös muille. Turvapaikkaharjoituksen johdattelemana oppilaat kirjoittavat tekstin, jonka pohjalta he luovat pareittain maalauksen. Tehtävä suositellaan toteutettavaksi pareittain tai enintään kolmen hengen ryhmässä.

Taiteella ja kulttuurilla on todistetusti merkittävä vaikutus ihmisen hyvinvointiin niin terveyttä edistävällä ja hoitavalla tasolla kuin koetun terveyden tasolla. Taide voi antaa kanavan tunteille ja auttaa tunnistamaan niitä. Taiteen avulla on helpompi käsitellä myös esim. vaikeita tapahtumia.

Ohjeet:

Tehtävä 1: Turvapaikkaharjoitus

Jokainen hakeutuu omaan tilaansa turvapaikkaharjoitetta varten.

Alkuun tehdään n. 5–10 minuutin mittainen turvapaikkaharjoite, jonka aikana rauhoitutaan ja syvennytään itselle tärkeiden ja rauhoittavien elementtien pariin. Opettaja voi halutessaan käyttää valmista turvapaikkaharjoitusta ja laittaa taustalle soimaan rauhallista musiikkia.

Harjoitteen pohjalta oppilaat kirjoittavat itsenäisesti turvapaikkaansa kuvailevan tekstin, jossa he kertovat mahdollisimman tarkasti esim. keitä turvapaikassa on ja miltä siellä näyttää, tuoksuu ja kuulostaa. Opettaja kertoo aluksi, että teksti jaetaan parin kanssa. Näin vältytään tilanteilta, joissa oppilas joutuisi jakamaan liian henkilökohtaisia asioita. Sopiva aika tekstin kirjoittamiseen on enintään 10 minuuttia.

Tehtävä 2: Taideteoksen luominen pareittain

Valmistelu:

Tekstin kirjoittamisen jälkeen jakaudutaan pareiksi / ryhmiksi ja valmistaudutaan taideteoksen luomiseen.

Opettaja kertoo, ettei taideteoksen ole tarkoitus olla teknisesti taidokas ja viimeistelty, sillä tehtävän tarkoitus on kannustaa herkkyyteen, avoimuuteen ja itselleen tärkeiden asioiden sanoittamiseen esim. sanoin:

“Maalaajan tärkein tehtävä on kritisoimatta kuunnella parin kertomusta ja maalata sen pohjalta oma näkemyksensä toisen turvapaikasta. Tehtävän tarkoitus ei siis ole pyrkiä täydellisyyteen, ja abstraktimpikin taideteos voi välittää turvapaikan sanoman.”

Parin roolit:

Taideteos luodaan vuorotellen pareittain. Parilla on kaksi roolia: “aivot” eli turvapaikan luonut henkilö ja “kädet” eli turvapaikan maalaava henkilö. Päätetään kumpi aloittaa ja kummasta roolista. Jos ryhmässä on kolme jäsentä, tehdään vuoronvaihto kiertävästi niin, että yksi jäsen on kerrallaan katsojana.

“Käsinä” toimivalle parille laitetaan side silmille ja hän asettuu paperin eteen. Pensselit, vesikuppi ja värit tulee asettaa helposti saataville.

“Aivoilla” on kaksi tehtävää: kertoa turvapaikastaan ja avustaa “käsiä” esim. ottamaan lisää väriä. Lisäksi hän voi sanallisesti ohjata “käsiä” kohdistamaan pensseliä tiettyyn kohtaan paperilla. Hänen ei tule kuitenkaan kommentoida maalausta tai vaikuttaa muuten lopputulokseen!

Maalaaminen:

Taideteos luodaan niin, että “käsinä” toimiva pari kysyy “aivoilta” kysymyksiä turvapaikasta. Apuna voi käyttää esim. alla olevaa listaa:

  • Keitä turvapaikassa on?
  • Miltä siellä näyttää?
    • “Kädet” voi kysyä tarkentavia kysymyksiä
  • Miltä siellä kuulostaa?
  • Miltä siellä tuoksuu?
  • Mitä muuta haluat kertoa turvapaikasta?

Lopuksi ihastellaan yhdessä valmistunutta maalausta ja vaihdetaan rooleja.

Psst! Turvapaikkatekstiä voi hyödyntää esim. niin, että sen kirjoittaa taideteoksen taakse TAI siitä tekee maalauksen esittelytekstin (niin kuin museoissa).

Psst! Psst! Jos käytettävissä on rajatusti aikaa, maalausaikaa voi rajata esim. 15 minuuttiin, josta viisi kuluu purkuun eli valmiista maalauksesta keskustelemiseen.

Tarvikkeet:

  • Kyniä, paperia, vesiväripaperia (A4), erikokoisia pensseleitä, vesivärejä, vesikipot, suojaessu