22.11.2024

Lapset mukaan töihin

Äiti ja lapsi piirtävät yhdessä kaavoja kankaalle.

Perjantaina 22.11.2024 otetaan lapset mukaan työpaikoille!

Lapset mukaan töihin -päivä tarjoaa työpaikoille mahdollisuuden kuulla ja nostaa esiin eri-ikäisten lasten ääntä. Päivän voi toteuttaa monin eri tavoin. Löydät lisätietoa teemapäivästä tältä sivulta!

Ilmoittaudu mukaan!

Mitä töissä tapahtuu?

Lapsi ei välttämättä tiedä, mitä oma lähiaikuinen tekee työkseen tai mitä työnteko ylipäätään tarkoittaa. Lasten on kuitenkin hyvä tietää, missä aikuiset viettävät päivänsä, mitä työnteko oikeastaan on ja millaisia ammatteja on olemassa. Näin he oppivat lisää siitä, miten yhteiskunta toimii ja mitä aikuisten maailmaan kuuluu.

Työpaikoille Lapset mukaan töihin -päivä tarjoaa mahdollisuuden kuulla lasten raikkaita ajatuksia erilaisista työpaikan asioista tai vaikkapa esimerkiksi siitä, miten perheystävällisyyttä voidaan työpaikalla edistää.

Lapset mukaan töihin -päivän tarkoituksena ei ole teettää lapsilla työtä, vaan tutustuttaa hänet työelämään ja auttaa häntä hahmottamaan, miten työpaikat toimivat.

 

Mitä Lapset mukaan töihin -päivässä tehdään?

Päivän voi toteuttaa monin eri tavoin.

Työpaikka voi lähettää työntekijänsä päiväkotiin tai kouluun kertomaan työelämästä, tai kutsua lapsiryhmän vieraakseen läheisestä päiväkodista, koulusta tai iltapäiväkerhosta.

Työpaikka voi myös sopia, että työntekijät voivat ottaa tutun lapsen tai tuttuja lapsia mukaan työpäivän viettoon. Lasten voivat olla mukana menossa koko päivän tai vaikkapa aamu- tai iltapäivän ajan. Päivän aikana lapsille voi järjestää esimerkiksi oman kokouksen, esittelytilaisuuden, tutustumiskierroksia tai muuta toiminnallista ja osallistavaa ohjelmaa.

Kaikilla työpaikoilla ei ole mahdollista ottaa vastaan lapsiryhmiä. Tällöin työpaikan edustaja voi sopia vaikkapa läheisen koulun tai päiväkodin kanssa visiitin, jonka aikana työpaikasta ja ammatista voi kertoa lapsille. Toimisiko esimerkiksi videotervehdys tai Teams-tapaaminen ryhmän/luokan kanssa?

Muistathan nämä:

  • Lapset ovat koko ajan niiden aikuisten vastuulla, jotka ovat saattaneet tai ottaneet hänet mukaan työpaikalle.
  • Sovithan hyvissä ajoin työnantajasi kanssa lasten tuomisesta työpaikalle.
  • Ilmoita lapsen poissaolosta päiväkotiin, kouluun tai esiopetukseen hyvissä ajoin koulun ja esiopetusyksikön käytäntöjen mukaisella tavalla.

Lapset mukaan töihin -päivä kouluissa ja varhaiskasvatuksessa!

Lapset mukaan töihin -päivää vietetään Lapsen oikeuksien viikon perjantaina. Lapsen oikeuksien viikon materiaaleissa on huomioitu ne lapset, jotka viettävät teemapäivää kouluissa ja varhaiskasvatusyksiköissä työpaikkojen sijaan.

Lapsen oikeuksien viikko -sivuston koulumateriaaleista löytyviä Lapset mukaan töihin -päivän tehtäviä (lapsenoikeuksienviikko.fi) voi hyödyntää soveltaen myös varhaiskasvatuksen puolella. Lisää tietoa ja laaja kattaus mielenkiintoisia tehtäviä kouluille, varhaiskasvatusyksiköille ja harrastusryhmille löytyy verkkosivuilta:

www.lapsenoikeuksienviikko.fi

Ideoita toteutukseen!

  • Tarjotkaa aamupalaa/pientä välipalaa/lounasta lapsille.
  • Esitelkää työpaikka lapsille: mitä siellä tehdään, minkälaisia ammatteja siellä on, paljonko siellä on aikuisia töissä, millaiset työpaikan tilat ovat? Kuka on pomo ja kenen vastuulla on kynien hankinta?
  • Järjestäkää kokous. Millaisissa asioissa haluaisitte lasten mielipiteitä kuulla? Millaisia käsityksiä lapsilla on työpaikasta ollut? Mitä he haluaisivat siellä muuttaa?
  • Pystyttekö järjestämään lapsille sopivan tavan osallistua tai tutustua työpaikalla tehtävään työhön? Olisiko teidän mahdollista vaikkapa järjestää pehmoleluille oma työhöntulotarkastus tai antaa lasten tuottaa sisältöä työpaikan someen?
  • Antakaa lasten kuulua ja näkyä päivän aikana! Ilmoitustauluille ja kahvihuoneisiin Lapset mukaan töihin -päivän aikana toteutetut taideteokset piristävät vielä pitkään teemapäivän jälkeen ja luovat yhteisöllistä henkeä.
  • Mitä jos leikkisitte yhdessä? Leikki tekee hyvää aikuisillekin ja hioo työporukkaanne yhteen.

Lasten osallisuuden edistäminen

Lapset mukaan töihin -päivä lisää omalta osaltaan lasten ja nuorten osallisuutta yhteiskunnassa. Jokaisen on tärkeää saada jo lapsuudessa kokemus siitä, että on merkityksellinen ja kuuluu osaksi yhteiskuntaa. Osallisuus toteutuu, kun lapsi tai nuori saa riittävästi tietoa, saa ilmaista oman mielipiteensä, tulee kuulluksi ja voi vaikuttaa. Lasten ja nuorten ääntä on kuultava yhteiskunnassa, ja työpaikat voivat Lapset mukaan töihin -päivänä edesauttaa tätä!

Työpaikkojen toimintaan osallistuville lapselle on hyvä tarjota kokemus siitä, että hänen mielipiteensä on kiinnostava ja tärkeä, ja häntä halutaan kuulla. Lapsilta voi kysyä heidän ajatuksiaan työnteosta ja ammateista tai mielipidettä työpaikan asioista ja suunnitelmista.

Vinkit osallisuuden edistämiseen:

  • Ole läsnä ja keskity kuuntelemaan lapsen mielipiteitä.
  • Ole kiinnostunut lapsen asioista ja anna lapselle tarpeeksi aikaa vastata.
  • Älä oleta tai ohjaile keskustelua.
  • Muistathan, että osallistumatta jättämisen valitseminenkin on osallisuutta, ja jokaisen tapaa olla on kunnioitettava.

Lisää erilaisia tapoja osallisuuden edistämiseksi löytyy esimerkiksi:

Ideoita lasten osallistamiseen

Lasten kokous

Esimerkiksi näitä kysymyksiä voit käyttää agendana Lasten omassa kokouksessa!

  • Miksi aikuiset käyvät töissä? Mitä hyvää on siinä, että aikuiset käyvät töissä? Mitä huonoa?
  • Miltä ammatti kuulostaa? Mikä siinä mahdollisesti kiinnostaa/mikä ei kiinnosta?
  • Mikä tekee työpaikasta hyvän?
  • Mikä yleisesti työpaikassa kiinnostaa? Mikä innostaa ja miksi?
  • Mitkä asiat työpaikassa eivät innosta ja miksi?
  • Millaiset työtehtävät mahdollisesti kiinnostaisivat tulevassa TET-harjoittelussa? (Tätä voi kysyä vähän vanhemmilta lapsilta.)
  • Miten työpaikka voisi ottaa paremmin lapset huomioon?
  • Miten työpaikka voisi huolehtia aikuisista?

 

 Työpäivän hetki -piirustukset

Tulosta täältä valmis A4 -pohja, johon lapsi piirtää:

Ohjeet: Lapsi piirtää mitä Lapset mukaan töihin -päivän aikana on tapahtunut tai mitä jäi mieleen. Aikuinen kirjaa lapsen etunimen ja iän, oman nimensä ja lapsen kertomuksen piirustuksesta. Piirustuksista voidaan koota näyttely työpaikan käytäville.


 

Muita ehdotuksia

  • Anna lasten vallata työpaikan sometilit päiväksi. Muistathan huolehtia lasten yksityisyyden suojasta ja kuvaus- ja julkaisuluvista! Käytä tunnistetta #LapsetMukaanTöihin
  • Järjestä lapsille tietovisa työpaikkaasi liittyvästä teemasta, esimerkiksi Kahoot! -visat ovat lasten suosikkeja.
  • Järjestäkää esittelykierros, jolla lapset esittelevät mukanaan olevan aikuisen ja aikuinen lapsen. Voitte pyytää lapsia myös kertomaan, mitä aikuinen tekee työkseen, ja aikuisia kertomaan, mitä lapsi tykkää tehdä.
  • Koristelkaa työpaikalta löytyviä avaamattomia elintarvikepurkkeja tai muita sopivia tavaroita tarroilla tai askartelusilmillä.
  • Anna lapsen keksiä, kertoa ja esittää, millaista työtä lapsi ajattelee, että työpaikalla voisi tehdä.
  • Suunnitelkaa yhdessä seuraavaa Lapset mukaan töihin -päivää. Pyytäkää lapsilta myös palautetta: mikä tässä päivässä oli kivaa? Oliko joku tylsää? Mitä olisi voinut tehdä paremmin?

 

Pienemmille valtaajille voi järjestää lisäksi lapsilähtöistä ohjelmaa

Vinkit sosiaaliseen mediaan

Osallistumisestanne Lapset mukaan töihin -päivään kannattaa kertoa myös sosiaalisessa mediassa! Osallistuessanne olette mukana tekemässä tärkeää työtä perhemyönteisemmän työelämän puolesta. Sosiaalisen median päivityksillä voitte ilmaista kannattavanne ja edistävänne perhemyönteisiä arvoja.

Muistakaa käyttää aihetunnistetta #LapsetMukaanTöihin sekä kysyä lupa julkaisuun kuvissa tai videoissa esiintyviltä lapsilta ja heidän huoltajiltaan.

Lapset ovat kekseliäitä. Voitte antaa heidän itse suunnitella ja toteuttaa teille sopivaa sosiaalisen median sisältöä! Antakaa heidän kertoa, mitä lasten mielestä työpaikallanne tehdään. Mitä he ovat päässeet tekemään päivän aikana?

Jos teette päivityksen itse, voitte kuvailla, millaisia uusia ideoita lasten kanssa kohtaaminen tarjosi työpaikallenne. Miksi halusitte lähteä mukaan tapahtumaan? Yllättikö jokin?

Materiaalipankki

Voit hyödyntää näitä vuoden 2024 materiaaleja vapaasti osallistuessasi Lapset mukaan töihin -päivään! 

 


 

Meidän työpaikkamme osallistuu -juliste

Voit käyttää julistetta sekä sähköisesti että printattuna.

Lataa juliste tästä, A3 (pdf)

 


 

Mainos tapahtumasta

Voit tukea tapahtumaa jakamalla tätä eteenpäin!

Lataa mainos tapahtumasta tästä, A4 (pdf)

 


 

Lapselle kulkulupa avainnauhaan

Voit halutessasi lisätä työpaikkanne nimen tai logon kulkulupaan.

Lataa kulkulupa tästä (pdf)

 


 

Lapselle diplomi päivään osallistumisesta

Ensimmäiselle riville kirjoitetaan lapsen nimi, toiselle riville tulee työpaikan edustajan allekirjoitus.

Lataa diplomi tästä (pdf)

 


 

Logot

Lataa klikkaamalla logoa!

 


 

Somekuvat

Lataa klikkaamalla kuvaa!

Mukana olevat yritykset/organisaatiot 2024

A-Insinöörit (AINS Group)
AJH Infra Oy
ALSO Finland Oy
ANDRITZ Oy
ASM Microchemistry Oy
ATR Soft Oy
AVEVA
Aallon Jyväskylä Oy
Aarnion sähkö Oy
Aarreranta Oy
Aasiya
Ab ME Group Oy Ltd
AbbVie Oy
Accenture
Accenture Oy
AccessPoint Oy
Accountor Services Oy
Accountor Software
Admescope
Admicom Oyj
Ahlstrom Oyj
Aidon Oy
Akaan kaupunki
Akava
Aker Arctic Technology Oy
Alavieskan kunta
Algeco Finland Oy
Alisa Pankki Oyj
Alko Oy
Alma Media
AlphaSense Oy
Alva-yhtiöt Oy
Amazon Web Services Oyj
Ammatti opisto tavastia
Ammattiliitto Jyty
Ammattiopisto Luovi Helsinki
Ammattiopisto Luovi Pori
Ammattiopisto Luovi Rovaniemi
Ammattiopisto Tavastia
Analyse² Oyj
Annalan koulu, Tampere
Arek Oy
Arkkitehtitoimisto Olla Oy
ArtCloud Oy
Asianajotoimisto White & Case Oy
Aspo Oyj
Aspocomp Group Oyj
AstraZeneca Oy
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara
Atea Finland Oy
Ateljee Ompelimo Taikaommel
AtoZ Oy
Attendo oy/Fredrik
Audmet Oy
Auto-Lamminsivu Oy
Autodent Raisio Oy
Autollecom Oy
Avellan LKV Oy
Avery Dennison Smartrac
Aveso Oy
BHG Group Finland Oy
BLC Telecom
BMH Technology Oy
BST-Arkkitehdit Oy
Bassadone Automotive Nordic Oy
Bayer Oy
Beely Oy
Berggren Oy
Berner Chemicals Oy
Berner oy
Beweship Oy Ab
BioCity Turku
Bird & Bird Asianajotoimisto Oy
Bitville Oy
Black Donuts Oy
Blueprint Genetics
Body & Sound
Boldan Oy
Bolt.Works Oy
Borealis Polymers Oy
Brahenkulman Eläinlääkärit
Budbee Oy
Buildercom Oy
Business Finland
Buugi Liikuntakeskus
Bängeri Oy
CCA Consulting Oy
CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy
Caverion Industria Oy
Cavitar Oy
Certia Oy
Cinia Oy
Cisco Systems Finland Oy
Cloud2 Oy
Colliers Finland Oy
Compass Group Finland
Confetti oy
Confidex Oy
Consti Talotekniikka Oy
CoreHW Oy
Crazy Town Oy
Creative Crue Oy
Creators Oy
DB Schenker
Dagmar Oy
Dava Foods Finland Oy
Deloitte Oy
Destia Oy
Digital Tags Finland Oy
ECHA
EG Software Finland Oy Jyväskylä
ETS NORD AS, Suomen sivuliike
EWQ Zone Oy
EXFO Oy
EY
Eduhouse Oy
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia
Elekta Oy
Elematic Oyj
Element Mining and Construction Oy
Elo Jyväskylä, Elosen Konditoria Oy
Elomatic
Elomatic Oy
Eltel
Elvak Oy
Eläinklinikka Tsemppi
Eläinlääkäriasema Kamu Oy
Eläinlääkäriasema Länkivet
Eläinlääkäriasema Taikatassu Oy
Eläkeliitto ry
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry
Emballator Metalpak Oy
Emäkosken koulu/Nokian kaupunki
Enedo Oy
Ensi- ja turvakotien liitto
Entavision Oy
Epiroc Finland Oy Ab
Erho- yksikkö/ Varhaiskasvatus
Esko Systems Oy
Espoon kaupunki
Espoon keskuksen perhekeskus
Etelä-Karjalan hyvinvointialue
Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto
Etelä-Pohjanmaan liitto
Etelä-Savon hyvinvointialue
Etelä-Savon maakuntaliitto
Etteplan
Eurajoen kunta
Eurajoen kunta Päiväkoti Kuunari
F-Secure Oyj
F9 Distribution Oy
FCG Finnish Consulting Group Oy
FLOU Oy
FRG Group Oy
Fastems Oy Ab
Fimlab Laboratoriot Oy
Finavia
Finferries
Finnlines Oyj
Finvoicer Group Oy
Fira Rakennus Oy
Fiskars Group
Fleetlogis Oy
FläktGroup Finland Oy
Folkhälsan
Forssan kaupunki / Talsoilan koulu
Fortinet
Fortum
Fujitsu Finland
Fujitsu Finland Oy
Futurice Oy
GF Uponor
Getra Oy
Ginolis Oy
Glaston Oyj Abp
GlaxoSmithKline Oy
Go On Kuopio
Go On Yhtiöt
Grawiko Oy Kirsikka-Ristikot
Green kuljetus
Greenled Oy
Greenlux Lighting Solutions Ltd
Greenstep Oy
Gumeruksen koulu Siikajoki
HERE Technologies
HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä
Haapaveden-Siikalatvan seutukunnan kehittämiskeskus
Haapikas
HalpaHalli
Hangon kaupunki - Hangö stad
Hansel
Harjavallan kaupunki
Hattulan kunta
Haukiputaan optiikka ja silmälääkärikeskus
Hausjärven kunta
Heinäveden kunta
Helena Riihitupa Oy
Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin Kaupunginteatteri
Helsingin Kumi Oy
Helsingin hallinto-oikeus
Helsingin kaupungin Seniori-info
Helsingin kaupungin liikelaitos Stara
Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan Osaamisen kehittämisen yksikkö
Helsingin kaupunginkirjasto
Helsingin kaupunki, Kehitysvammapoliklinikka
Helsingin kaupunki, Talpa
Helsingin kaupunki, maksatus
Helsingin sairaalan apuvälinepalvelut
Helsingin seudun kauppakamari
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY -kuntayhtymä
Helsingin yliopisto
Helsinki kaupunki
Hemmotteluhuone Uniikki
Herea Oy
Hexamer Oy
Hiihtokeskus Iso-Syöte Oy
Hilla Group Oyj
Hion Digital Oy
Hirvensalon Puheterapia Oy
Hiushoitola Saksetti
Hollolan kunta
Huhtamaki
Huittisten Kaupunki
Huittisten kaupunki
Humm
Huolto-ja saneerauspalvelut katajainen oy
Hypoxi Oulu
Hyria Business Institute Oy
Hyria koulutus Oy
Hyria säätiö sr
Hyvinkään kaupunki / Hämeenkadun koulu
Hyvinvointilomat ry
Hämeen ELY-keskus
Hämeen IAT-isännöinti
Hämeen ammattikorkeakoulu
Hämeenkyrön varhaiskasvatus
Hätälä Oy
I-Valo Oy
IKEA Kuopio
IKEA Raisio
IKEA Tampere
ISKU
ISS Palvelut / Kouvola
ISS Palvelut / Vaasa
ISS Palvelut Oy/pääkonttori
IdeaStructura Oy
Iin kunta
Iisalmen kaupunki
Iisalmen sähkö -ja automaatio oy
Iittalan yhtenäiskoulu
Ikaalisten kaupunki
Ilmajoen kunta/Käpälämäen päiväkoti
Imatran Seudun Sähkö
Inkeroisten apteekki
Insinööriliitto IL
Insinööritoimisto Raksainssit Oy
Insinööritoimisto TeknoPlan Oy
Intotalo Oy
Intrum Oy
Invalidiliitto ry
Irjalan päiväkoti, Tampereen kaupunki
Iss palvelut Oy
Isännöinti Vuorma Oy
JH Verhoilu Oy
JM Suomi Oy
Jacobs Suomi Oy
Jalovilla
Janakkalan kunta
Jesper Junior
Jetta-Talo Oy
Johnson & Johnson Finland
Jone's barber shop
Joo Group Oy
Joutsen Finland Oy
Juhannuskylän koulu / Tampereen kaupunki
Juupajoen kunta
Jyvälän Setlementti ry
Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy
Jyväskylän kaupunki, kirjastopalvelut
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
Jyväskylän kristillinen opisto
Jyväskylän liikenne
Jyväskylän seurakunta
Jyväskylän steinerkoulu
Jyväskylän yliopisto
Jäkärlän koulu
Jämsän Ykkösvaraosa Oy
Järvenpää/Valmet
Järvenpään Yhteiskoulu
Järvenpään kaupunginkirjasto
Järvenpään kaupunki
K-Citymarket Varkaus
K-Citymarket valkeakoski
K-Market Järvikansa
K-Market Kaunismäki
K-Market Metsokangas Oulu
K-Market Pirtti
K-Market Ruotula
K-Supermarket Alajärvi
K-Supermarket Jalasjärvi
K-Supermarket Leppävirta
K-Supermarket Tammelan stadion
K-Supermarket Tripla
K-market Ainola, K-market Kangaslampi, K-market Kekkolantie, K-market Kuokkalanpelto, K-market Lohikoski
K-supermarket Westeri
KNL
KPMG Oy Ab
KSL-opintokeskus
KST - Kokkolan sähkötyö oy
KT Paloturvapalvelut Oy
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Xamk
Kaarisillan yhtenäiskoulu
Kahvila Satumaa
Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy
Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos
Kajaanin kaupunki
Kalasataman kirjasto
Kalevankankaan päiväkoti
Kallion ja Kalasataman kirjastot
Kamux Suomi Oy
Kangasala-talo
Kangasalan kaupunki
Kanneljärven Opisto
Kansalaistoiminnankeskus Matara
Kansallisarkisto
Kasper - Kasvatus- ja perheneuvonta ry
Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT ry
Kati Koski Tmi
Katsastajasi.fi
Kattilansillan päiväkoti, Mikkeli
Kauhajoen kaupunki
Kaupan liitto
Kehitysvammatuki 57 ry
Kela
Kelobyte Oy
Kemianteollisuus ry
Kempeleen kirkonkylän koulu
Kempeleen seurakunta
Keski-Suomen ELY-keskus
Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen hyvinvointialue, Lasten- ja nuorten mielenterveys ja perheneuvolapalvelut Saarijärvi
Keski-Suomen hyvinvointialue, Sairaala Nova, Kuvantaminen
Keski-Suomen hyvinvointialue, Sairaala nova, Kirjastopalvelut
Keski-Suomen käräjäoikeus
Keski-Suomen liitto
Keski-pohjanmaan salaojapalvelu
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva
Kesko/K-Kampus
Keskuskauppakamari
Keuda
Keuda, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä
Keuruun kaupunki
Keyloop (Finland) Oy
Kids Factory Oy
Kiekkobussi Oy
Kielisoft IT Solutions oy
Kiinteistö-Tahkola Jyväskylä Oy
Kiinteistö-Tahkola Oulu Oy
Kiinteistöhuolto Jurvelin Oy
Kiipulan ammattiopisto Lahden toimipiste
Killan koulu
Kimpisen koulu
Kipulihakset Oy
Kivimaan koulu
Koiviston koulu
Koivukylän toimintayksikkö
Kokkolan Baptistiseurakunta
Kokkolan Energia
Kokkolan kaupunki / Puhtauspalvelu
Kokkolan kaupunki/puhtauspalvelu
Kontiotuote Oy
Kontu Isännöinti
Kotoisin Oy
Koulutuskuntayhtymä Tavastia
Kouvolan kaupunki
Kovartek Oy
Kuljetus Ylärakkola ky
Kuljetusliike Marko Pohja Oy
Kuntaliitto
Kuopion kaupunki/Kansalaistoiminnan palvelut
Kuopion ortodoksinen seurakunta
Kuori Oy
Kurikankulma koulu, Pirkkala
Kurikankulman koulu
Kurikka Timber Oy
Kvarnbackens skola, Borgå stad
Kylän Kattaus
Kylän Kattaus/ Säynätsalon pk-koulu keittiö
Kymenlaakson hyvinvointialue, Lastensuojelu Etelä 1
Kärcher Oy
L&T
LIV Isännöinti Oy
LM-Instruments Oy
LapCI ry
Lapinjärven kunta
Lappajärven 4H-yhdistys ry.
Lappeenrannan kaupunki
Lapsiperheiden palvelut
Lasten Kesä ry
Lasten erityisvastaanotot/Helsingin kaupunki
Lasten ja nuorten keskus ry
Lastensuojelun Keskusliitto
Laukaan kunta
Laukaan ruokapalvelu, ruokapalvelukeskus
Laurea-ammattikorkeakoulu
Laurin koulu, Mynämäen kunta
Legal Folks
LeikkiSet
Lemonsoft Oyj
Lempäälän kunta/päiväkoti Siskonlinna
Lemun Portti
Lexia Asianajotoimisto Oy
Limingan kunta
Lindström Hämeenlinna
Lindström Oy
Lingsoft Group Oy
Linnainmaan päiväkoti / Tampereen kaupunki
Lippupiste Oy
Live-säätiö
Loimua Oy
Lopen kunta
Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä
Lounea
Luhta Sportswear Company
Lumene Oy
Lumon Invest Oy
Lumon Oy
Lumon Suomi Oy
Luonnonvarakeskus
Luumäen kunta
Luxury Action Oy
LähiTapiola Pirkanmaa
LähiTapiola Vellamo
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue / Lapset, nuoret ja perheet -palvelualue
Lääkärikeskus Aava Pasila
M-Files Oy
MIAMI Performance Agency Oy
MLL Tampereen osasto ry
MSC Finland Oy
Maa- ja metsätalousministeriö
Maahanmuuttovirasto
Maakuntien tilakeskus Oy
Maalausliike Vainiomäki Oy
Maanmittauslaitos
Maillefer Extrusion Oy
Mainiokoti Raisiontori
Majatalo Laiskanlinna
Malminiityn työ- ja toimintakeskus
Mandatum
Mankkaanpuron koulu
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piiri
Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry
Mannerheimin lastensuojeluliiton Pohjois-Suomen piiri ry
Markkinointiosakeyhtiö i2
Martela Oyj
Martin Tarha Oy
Martinlaakson koulu, Vantaa
Marvea Oy
Maskun kunta
Maskun seurakunta
Maxbuild Oy
Media Tailor Group Oy
MediaTek Wireless Finland Oy
Medieco Oy
Medirex Oy
Medixine Oy
Megin Oy
Merenkurkun koulu
Merenkurkun koulu Vaasan perusopetus
Merikratos Oy
Merus Power Oyj
Mesut Oy
Metacore Games Oy
Metallityö Poutanen
Metso
Mico Botnia
Microsoft Oy
Miele Oy
Miemalan koulu/Hämeenlinnan kaupunki
Mintly Oy
Modulight
Modulo
Monetra Keski-Suomi Oy
Monetra Pohjois-Savo Oy
Monimuotoiset perheet -verkosto
Mothers in Business MiB ry
Mtech Digital Solutions Oy
Muhoksen kunta
Munuais- ja maksaliitto
Muonion kunta
Murata Electronics Oy
Muuramen kunta
Muurlan Elektroniikka
Mänttä-Vilpoulan kaupunki
Mänttä-Vilppulan kaupunki
Mänttä-Vilppulan kaupunki/kaupungintalo
NAPA
NCC
NRT Yhtiöt Oy
NTG Road Oy
Naantali Steel Service Centre Oy
Naantalin kaupunki
Nastarakennus Oy
Nefco - Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö
Neomore Consulting Oy
Neova Oy
Neste Linnatuuli / K-Liikenneasema Oy
Netum
Newsec
Nexer Asset Management Oy
Nexi Digital Finland Oy
Niemenrannan päiväkoti / Tampereen kaupunki
Nipromec Oy LTd
Nivalan seurakunta
Nokia
Nokia Networks and solutions
Nokian Panimo
Nokian Renkaat
Nokian Renkaat Oyj
Nokian Vuokrakodit Oy
Nordcloud
Nordcloud Oy
Nordea Henkivakuutus
Nordex Finland Oy
Nordic Business Forum Oy
Nordic Healthcare Group Oy
Nordic JobCentre Oy / NJC
Nordic Ren-Gas Oy
Nordic Truckcenter Oy
Northern Arches Oy/ McDonald's Tornio
Notkia IT
Novartis
Novatron Oy
Nuorisokeskus Marttinen
Nuorten Suomi ry.
Nuorten Ystävät ry
Nurmeskotiyhdistys ry:n Ystävänpysäkki
Nurmijärven Onnenkimpale ry
Nurmijärven yhteiskoulu (NYK)
Nurmijärven yhteiskoulu NYK
NutraQ Oy
OEM Finland Oy
OP Kaakkois-Suomi
OP Kainuu
OP Raahentienoo
OPEN Pos Finland Oy
Oiva Isännöinti Oy
OivaMainos
Oma Säästöpankki Oyj
OmaKamu ry
Omahäme
OpenText Oy
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ
Opinsys Oy
Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri
Optimapharm Nordic Oy
Opus Business Park Oy
Orient Occident
Orimattilan kaupunki
Oriveden Taksi Oy
Oriveden kaupunki
Osuuskauppa Varuboden Osla / S-market Näsi
Oulun Energia Oy
Oulun Sähkö Optima oy
Oulun kaupunki
Oulun kaupunki / Pöllönkankaan koulu
Oulun yliopisto
Ouman Oy
Ounasvaaran peruskoulu
Ouneva Group
Outokummun kaupunki
Owens Corning Paroc
Oy Adolf Lahti Yxpila Ab
Oy Eli Lilly Finland Ab
Oy Essity Finland Ab
Oy Kaha Ab
Oy Matkahuolto Ab
Oy Sigillum Ab
Oy Teboil Ab
Oyj Ahola Transport Abp
P&T-kuntoklubit
P2X Solutions Oy
PERUSTAVA
PISA Jakelu Oy
PKC Group Oy
PRM-Trade Oy
Paavolan koulu, Alajärvi
Palpen Oy
Palvelualojen ammattiliitto PAM ry
Pareto Software Oy
Parisuhdekeskus Kataja ry
Paytrail
Pearl Finland Oy
Peikko
Pelastakaa Lapset ry /Tampere
Pelastakaa Lapset ry/Kuopion Perheentalo
Peltitarvike Oy
Peltolan päiväkoti
Perho Liiketalousopisto Oy
Perhon kunta, Möttösen koulu
Pielaveden kunta
Pihkoon koulu, Kotka
Pihla Group
Pihla Group Oy
Pihlajalinna Oyj
Pikante-ravintolat/Pirkanmaan Kansanterveys ry
Pikku-Vieterin päiväkoti, Iitti
Pirha- lapset, nuoret ja perheet kehittämistiimi
Pirkan opisto
Pirkanmaan Jätehuolto Oy
Pirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaan hyvinvointialue, Tietotalo
Pirkanmaan hyvinvointialue, tukipalvelut
Pirkanmaan hyvinvointialue/avopalvelut
Pirkanmaan liitto
Pirkkalan kunta
Plan International Suomi
Pohjanmaan Hyvinvointialue, kuntoutus- ja sosiaalipalvelut
Pohjanmaan TE-toimisto
Pohjanmaan elinkeino-, liikennne-, ja ympäristökeskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde / Haapaveden työpaja
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos
Pohjois-Savon liitto
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus
Pokela Oy Iso Omena
Poliisiammattikorkeakoulu
Poliisihallitus
Pomput oy
Porasto Oy
Porin yliopistokeskus
Porolahden peruskoulu
Porvoon kaupunginkirjasto
Posti
Postin jakelu Sodankylä
Potential Foods Oy
Power-Deriva Oy
Prescott Oy
Pro-kaks kotityöpalvelut
Profilence Oy
Profmer Oy
Puistokadun päiväkotikoulu
Puistokatu 4 - Tieteen ja toivon talo
Pukkila, Paivakoti "Vekara"
Puolikon palvelut oy
Pusulan päiväkoti, Lohjan kaupunki
Päijänne-leader ry
Päijät-Hämeen hyvinvointialue / Lapsiperhepalvelut, lasten- ja nuorten hyvinvointi
Päijät-Hämeen hyvinvointialue, Linjakadun toimipiste
Päijät-Hämeen hyvinvointialue/Orimattilan työpaja
Päiväkoti Arkkiparkki
Päiväkoti Keinuhevonen Oy
Päiväkoti Pihlajamäki
Pörhön Autoliike Oy
QIAGEN Finland
Qalmari Oy
Qoco Systems Oy
Qvantel Finland Oy
R-kioski Oy, tukiorganisaatio
RELEX Solutions Oy
RES Service Oy
Rainmaker Group Oy
Raision kaupunki/ Kaanaan päiväkoti
Raision kaupunki/ Kunnaankadun päiväkoti
Rakennus- ja Insinööripalvelu Rönnins
Rakennusliike Lapti Oy
Rakennustoimisto taitoneliö oy
Raku Digital Oy
Ralento Oy
Rantalainen
Rantalainen Yhtiöt
Ranuan seudun matkailu oy
Rastor-instituutti
Rauman Seudun jätehuoltolaitos
Ravintola Salutorget/Noho Partners Oyj
Refresco Finland Oy
Reka by Nexans
Rekolantie School
Rengas-ja Huoltopiste Tmi Toni Laine
Rentokil Initial Oy
Retta Isännöinti Oy Oulu
Retta Isännöinti, Rauma
Retta Oy
Retta-yhtiöt
Rexel Finland Oy
Riemu Finland ry
Riihimäen kaupunki
Rimbo Asbest Oy
Ritavuoren koulu
Roche
Rojekto Oy
Roots Building Oy
Rovalan Setlementti Ry
Rovaniemen kaupunki
RuokaTimo Oy/K-Supermarket Suuris
Ruokolahden kunta
Ruoveden kunta
Ruuhikoski Golf Oy
SADE Innovations Oy
SDP r.p./Puoluetoimisto
SEW-EURODRIVE Oy
SISKON SIIVOUS OY
SOS-Lapsikylä
SPR Varsinais-Suomen piiri
SRV ( SRV Yhtiöt Oyj, SRV Rakennus Oy ja SRV Infra Oy)
STTK
SYKE
Saamelaisalueen koulutuskeskus
Saarijärven kaupunki
SaferGlobe ry
Saint-Gobain Finland Oy
Sairaala Nova
Salon Seudun Ammattiopisto
Salon kaupunki, nuorisopalvelut
Salto systems Oy
Sanofi Oy
Sansia Oy
Santa Claus Holiday Village
Santa Claus Holiday Village Oy
Santamäen koulu
Saravet turenki
Sartorius
Sasken Finland Oy
Sasky Idea kampus
Sasky Ikaalisten kauppaopisto
Sasky koulutuskuntayhtymä, Ikaalisten kauppaoppilaitos
Sastamalan kaupunki
Sataedu
Satakunnan ammattikorkeakoulu
Satasairaala, päiväsairaala
Satavuon päiväkoti / Laukaan kunta
Sateenkaariperheet ry
Savon ammattiopisto, Kuopion Savilahden kampus
Savon ammattiopisto, Varkauden kampus
Savonlinnan kaupunki /Talvisalon koulu Heikinpohjan toimipiste
Scania Suomi Oy
SeAMK – Seinäjoen ammattikorkeakoulu
Sebitti Oy
Secto Automotive Oy
Seinäjoen Energia
Seinäjoen kaupunki
Seminaarin Taidekampus / Kulttuuriosuuskunta G-voima
Seminaarin koulu
Setlementti Tampere ry
Seutulan koulu
SihaCare Oy
Siivous Norppa Oy
Siivouskaverit Oy
Simppelisti meda
Simucube
Siparila Oy
Sitowise Oy
SodaStream Finland
Sofigate Oy
Sofokus Oy
Soinin kunta
SolidComp Oy
Soma hoivapalvelut Oy
Sonepar Suomi Oy
Sosiaali- ja terveysministeriö
Sosiaalipalvelu säätiö Ote sr.
Sosiaalipedagoginen
Sotemuotoilu oy
Sovector Oy
Spahotel Casino
Spatineo Oy
Specim, Spectal Imaging Oy Ltd
Spinnova Oyj
Sporty World Oy
Stadin AO
Stadium Oy
Stalatube Oy
Star-Rengas Oy
Staria
Steripolar Oy
Stora Enso, Heinolan Flutingtehdas
Stresstech Oy
Styroplast Oy
Sumitomo SHI FW
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Suomen Diakoniaopisto (Lahden kampus)
Suomen Diakoniaopisto (Oulun kampus)
Suomen Digimarkkinointi Oy
Suomen Ilmavoimamuseo
Suomen Kielipolku SLI ry
Suomen Korttipiste
Suomen Latu ry
Suomen Metsästysmuseo
Suomen Metsäyhdistys
Suomen Nestlé Oy
Suomen Olympiakomitea ry
Suomen Punainen Risti Läsi-Suomen Piiri Kirppis Kokkola
Suomen Punainen Risti Satakunnan Piiri
Suomen Talokeskus Oy
Suomen Teollisuussijoitus Oy, Tesi
Suomen Työväen Urheiluliitto TUL
Suomen Vanhempainliitto ry
Suomen kirjainstituutin säätiö
Suomen ympäristökeskus
Suomenympäristökeskus
Sustera Oy
Suvic Oy
Svea Bank
Sweco Finland Oy
Synopsys Finland Oy
Sähkö-Rantala Oy
Säteilyturvakeskus
TW-Laskentapalvelut Oy
Tahvonlahden ala-asteen koulu
Taikatassun päiväkoti, Tammela
Taipalsaaren kunta
Taitotalo
Taitotupa ry
Takeda Oy
Taksvärkki ry
Talenom
Tallink Silja Oy
Taloustulkki Oy
Talousvahvistus Oy
Tammelan kunta
Tammer Brands Oy
Tammerneon Oy
Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK
Tampereen Aikuskoulutuskeskus
Tampereen Infra
Tampereen Tiivisteteollisuus Oy
Tampereen Tilapalvelut Oy
Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampereen kaupunki
Tampereen seudun ammattiopisto, Kangasala
Tampereen steinerkoulu
Tanssiteatteri Hurjaruuth
Tattoo JKL
Teamtailor
Technology Design and Engineering ENG'nD Oy
Technopolis Oy/ HMA
Teconer Oy
Tehy ry
Telia Finland Oyj
Telko Oy
Teollisuusliitto ry
Terveystalo
Terveytesi Palvelut Oy
The English School
TietoAkseli Group Oy
Tikka Spikes Oy
Tikkaskodit Oy
Tikkurila oyj
Tilastokeskus
Tilialakärppä Oy
Tilitoimisto Lemon Tree Oy
Tilitoimisto Mandaatti Helsinki Oy
Tmi Maija Rautakorpi/K-market Turuntie, Korintti ja Hirvikoski
Tmi Rakennusinto
Tmi Sari Annika Karppinen
Tmi Selmeri Saukkonen
Tmi Vitalitas
Tocca Group Oy
Tocca HR Uusimaa Oy
Tohmajärven kunta
Toijala Works Oy
Toikan tila
Toimintakeskus Säpäkkä, Pudasjärvi
Toivion koulu
Tokmanni Oy Äänekoski
Toni Ahonen ky ( K-Market Reijola)
Tornion Energia Oy
Tornion Työvoimalasäätiö
Tornion Vesi Oy
Tosibox
Trukkihuolto Marjeta Oy
Tuanmy.tm
Tullin Baari Oulu
Turku Bioscience
Turun Teknologiakiinteistöt Oy
Turun Vapaavarasto Oy
Turun ensi- ja turvakoti ry
Turun kaupunki/ kaavoitus
Turun yliopisto
Tuulenpesän päiväkoti
Tyrnävän kunta
Työ- ja elinkeinoministeriö
Työeläkeyhtiö Elo
Työllisyysrahasto
Työterveyslaitos
Törnävän koulu, Seinäjoen kaupunki
UPM Plywood Oy, Lahti
Ulkoministeriö
Ungmartha rf
Unilever Finland Oy
University of Oulu
University of Turku - Invest
University of Vaasa
Uponor Corporation
Urban Partners
Urjalan kunta
Uudenkaupungin kaupunki
Uudenmaan ELY-keskus
Uudenmaan Leipä Oy
VAK Oy
VENI Energia Oy
VIOLA -väkivallasta vapaaksi ry
VTT
Vaalan kunta
Vaaralanpuiston päiväkoti/Vantaan kaupunki
Vaasan Sähkö -konserni
Vaasan hallinto-oikeus
Vaasan kaupunki
Vaasan yliopisto
Vaisaaren koulu, Raision kaupunki
Vaissi Oy
Vaisto Solutions Oy
Validia Oy
Valmennuskeskus Kipinä
Valmet
Valmet Oyj
Valmet Technologies Inc.
Valmet Technologies Oy
Valmet Technology OY
Valotalive
Valtiontalouden tarkastusvirasto
Valtiovarainministeriö
Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö
Vanhustentuki Ry / Palvelutalo Kotiranta
Vantaan Ammattiopisto VARIA
Vantaan ammattiopisto Varia
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue/ Kotoutumista tukevat sosiaalipalvelut
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen jälkihuolto
Vantaan kaupunki / Simonkallion päiväkoti
Vantaan sovittelutoimisto
Varainhankintakauppa.fi
Varkauden Vanhaintukisäätiö sr
Varma
Varsinais-Suomen Auto-Center Oy, Forssa
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset – FinFami ry
Varte Oy
Veljekset Kellola Oy
Ventoniemi Oy
Vesaisten Varsinais-Suomen piiri ry
Vialto Partners Finland Oy
Vierumäen koulu
Viestintätoimisto Drum
Vihdin kunta
Viikin kirjasto/Helsingin kaupunki
Viitasaaren Seutu
Viktoriia Markelova
Villa Elina
Vincit Oyj
Vipps MobilePay
Virnex Group Oy
Virtain kaupunki
Visma
Volvo Construction Equipment Finland Oy
Vuokrauspiste.com
Väylävirasto
WEST Invest Group
Waltti Solutions Oy
Wash palvelut Ky / Oulu
Webscale Oy
What the Business Oy
Wihuri Oy Metro-tukku
Wihuri Oy Tekninen Kauppa
Wirepas Oy
YetiCare Oy
Ylästön koulu, Vantaa
Ylöjärven kaupunki
elli ekkinen
iLOQ
oske
u-blox Espoo Oy
valmet automation
Äänekosken kaupunki
Åldersro Servicecenter

Yhteistyössä

TEM logo.
STM logo.
Lapsen oikeudet logo.
MiB logo.
Tilastokeskus logo.
SAK logo.
STTK logo.
Kuntaliiton logo.
K-ryhmän logo.
Akava logo.
Monimuotoiset perheet logo.
Vanhempainliiton logo.