Lasten pitää saada olla lapsia. Vaikka koko lapsen oikeuksien sopimus tähtää sen mahdollistumiseen, on siellä yksi aivan erityisesti lapsuuden arvoa korostava oikeus: oikeus leikkiä.
Moni ehkä ajattelee, että länsimaissa tästä oikeudesta puhuminen on turhaa; onhan itsestään selvää, että lapset täällä saavat ja voivat leikkiä, kun ei heidän tarvitse tehdä työtä, sotia tai hoitaa perhettä. Valitettavasti meilläkin on lapsiryhmiä, joiden lapsuuteen vapaus leikkiä ei aina kuulu. Otan tässä esiin nyt vain yhden niistä: vammaiset lapset.
Monenlaisia esteitä
Vammaisten lasten leikille on ainakin kahdenlaisia esteitä. Ensinnäkin lapsen ympäristö saattaa estää leikkimistä, jos leikkipaikkoihin ei pääse pyörätuolilla, tai jos näkövammaiselle lapselle ei ole tunnusteltavia reittejä siirtymisiin, tai jos leikkipaikassa on liikaa vaarallisia elementtejä ylivilkkaalle lapselle, tai jos lasten erilaisia tarpeita ei ole muuten huomioitu.
Toiseksi aikuisten toiminta voi estää leikkimistä, jos aikuiset eivät osaa oikealla tavalla nähdä lapsen leikin tarvetta tai tukea häntä sen toteuttamisessa. Lapsen oma vamma voi olla hidaste, mutta ei este – jos kaksi edellistä estettä on saatu pois leikin tieltä.
Vammaisen lapsen elämässä aikuiset saattavat hyvää tarkoittaenkin estää leikkimisoikeuden toteutumista ilman, että edes huomaavat sitä itse. Lapsen elämään kun saattaa näyttää sisältyvän paljonkin leikkiä kasvatuksen, kuntoutuksen ja opetuksen toteutuksessa. Mutta leikin olennainen arvo puhtaasti sen tarjoaman ilon perusteella saattaa jäädä huomiotta (vaikka Lapsen oikeuksien komitea on sen merkityksen tuonut selvästi esiin Yleiskommentissaan nro 17.)
Voidaan myös kysyä, onko aikuisten asettamien oppimistavoitteiden tavoitteluun käytetyt leikilliset keinot edes varsinaisesti leikkiä, sillä leikin olemukseen kuuluvat hauskuus, vapaaehtoisuus, itseohjautuvuus ja itseisarvoisuus eli se, että tekeminen tärkeämpää kuin lopputulos.
Tavallisia lapsuuden iloja
Jokaisen lapsen pitäisi saada leikkiä sellaisia leikkejä, jotka hänestä itsestään ovat hauskoja ilman, että joku muu on ulkopuolelta määritellyt, mitä leikissä tapahtuu tai mitä siitä pitää seurata. Vammaisen lapsen elämä ei saa olla pelkän kuntoutuksen ja opetuksen täyttämään suorittamista, vaan siihen pitää mahtua ihan tavallisen lapsuuden iloja ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään.
Aikuisten tehtävä on asettua toiminnan kautta kuuntelemaan, mikä juuri tälle lapselle tuottaa iloa, ja miten sitä iloa voisi lisätä. Leikin oikeuden toteutumisen mahdollistamisessa on aikuisen kannalta se hieno puoli, että ilo voi lisääntyä myös hänen omassa elämässään, siis ilo lisääntyy jakamalla ja leikki tekee hyvää kaikille!
P.S. Täältä voit lukea esteettömän leikkitapahtuman järjestämisestä.