“Huostaanotto merkitsee tuttujen ihmisten, paikkojen ja arkirutiinien muutosta. Luottamus läheisiä kohtaan on usein horjunut, jopa särkynyt. Elämän peruskivien järkkyminen synnyttää tarpeen löytää turvaa sekä ymmärtäväisiä ja kannustavia aikuisia – kuten opettajia.“ (Toivoisin sinun tietävän, 2020)
Huoli lastensuojelun piirissä olevien lasten ja nuorten psyykkisestä hyvinvoinnista on noussut pinnalle viimeaikaisten tutkimusten ja kouluterveyskyselyn tulosten valossa. Sijaishuollossa kasvavat ovat usein koulumaailman väliinputoajia. Oikeus oppia ei aina toteudu. Tietoisuus trauman vaikutuksista on keskeistä, kun mietitään keinoja tukea tunne-elämältään haavoittunutta lasta ja nuorta lastensuojelun sekä koulun arjessa.
Mitä on traumatietoisuus?
Traumatietoisuus auttaa lasten ja nuorten kanssa toimivia ymmärtämään ja kohtaamaan vakavasti traumatisoituneiden oppilaiden perustarpeita sekä välttämään samalla omaa myötätuntouupumusta. Keskeinen orientaatio kohtaamisissa on haastavan käyttäytymisen taakse näkeminen ja kysymys: Mitä sinulle on tapahtunut? Miten voin auttaa?
Traumatisoituminen vaikeuttaa kykyä säädellä stressiä. Uhkaavissa tilanteissa ihmisillä on käytössään tiedostamaton selviytymismekanismi; valmius taistella, paeta tai jähmettyä. Traumatisoituneilla nämä puolustusreaktiot voivat jäädä päälle. Yliherkkä ”vahtikoira” aivoissa skannaa taukoamatta mahdollisia uhkia ja kuluttaa voimia. Tämä voi näkyä joko ylivireytenä tai alivireytenä. Voimakkaan tunnetilan vallassa harkinta on estynyt ja omaa toimintaa on hankalaa ohjata. Järkeily voi tapahtua vasta kun voimakas tunnetila on hieman laantunut. Siksi aikuisten tärkeiden tehtävä on luoda turvallisuutta ja auttaa löytämään keinoja säädellä stressiä.
Lapset ja nuoret, joiden tunteita on haavoitettu, saavat usein aikuiset kokemaan samoja kipeitä tunteita. Empatia auttaa ymmärtämään toisen kokemaa. Kyky samaistua toisen tunteisiin on välttämätön työväline, mutta liiallinen samaistuminen voi johtaa auttajan loppuun palamiseen. On tärkeää kyetä erottamaan toisen tunteet omista, tiedostaa omia reagointitapojaan ja tehdä toiminnassaan viisaita valintoja. Aikuisen omasta elämäntarinasta nousevat kipupisteet on myös tärkeää tiedostaa. Mikä saa minut tuntemaan ja toimimaan näin? -kysymyksen ääreen on hyvä pysähtyä. Kun ymmärtää ja pystyy ennakoimaan sekä toisen että omaa toimintaa, voi tuntea olonsa turvalliseksi. Oma ja toisen turvallisuuden tunne on keskeinen tekijä myös luottamussuhteen luomisessa haavoitetun lapsen tai nuoren kanssa. Turvallisuus on edellytys uuden oppimiselle.
Miten rakentaa turvaa ja säädellä stressiä?
Kun lapset ja nuoret kokevat traumaattisia tapahtumia, oireilu voi vaihdella reaktion puuttumisesta voimakkaaseen tunnepurkaukseen. Kokemusta saatetaan ilmentää pelolla, vihalla, syyllisyydellä, surullisuudella tai vaikkapa kieltämällä tapahtuneen. Keskeistä auttamisessa on vakauttaminen. Luottamuksen ja hyvän vuorovaikutuksen syntymistä edesauttaa aikuisen kiinnostunut, empaattinen, hyväksyvä ja leikkisä asenne.
Turvallisuus rakentuu vähitellen lisäämällä:
- ennakoitavuutta, jatkuvuutta ja selkeitä rutiineja
- aikuisen johdonmukaisuutta
- aikaa tunne- ja itsesäätelytaitojen opetteluun
- kannustusta ja toivoa
Oppimisen edellytyksenä on turvallisuuden lisäksi kyky säädellä sisäistä vireystilaa, jota on usein havainnollistettu sietoikkunan avulla. Sietoikkunan sisällä tunteita pystytään säätelemään, olo on rento ja utelias sekä ajatus kulkee. Tilanne on optimaalinen oppimisen kannalta. Traumatisoituneilla stressin sietoikkuna on usein kaventunut, mikä vaikeuttaa arjen haasteista selviämistä. Stressikynnyksen ylittyessä yli sietoikkunan, aivot ajautuvat ylivireyteen, kaaokseen, jolloin tunteiden säätely vaikeutuu. Keho reagoi tilanteeseen esim. pinnallisella hengityksellä tai sydämen hakkaamisella. Käyttäytyminen on impulsiivista, mieli levoton, keskittyminen vaikeaa ja tunnepurkaukset hallitsemattomia.
Ylivireydestä säätelyn piiriin pääsemisessä auttaa rauhoittavan aikuisen tuki. Aikuinen ei saa pakottaa lasta reagoimaan tietyllä tavalla, vaan on hyväksyttävä ja vastaanotettava reaktiot. Itsesäätelyn tukemiseksi on hyvä:
- sanoittaa lapsen/nuoren tunteita ja reaktioita
- mallintaa ja kertoa omista rauhoittumisen strategioistaan (mindfulness, liikunta)
- tukea oppilasta löytämään omat strategiansa (syvään hengittäminen, pallon puristelu)
- pilkkoa haastavia tehtäviä pienemmiksi
- antaa välitöntä, kannustavaa palautetta
Alivireys ilmenee vetäytymisenä, apatiana ja vaikeutena tehdä päätöksiä. Olo on turta, alakuloinen, uupunut ja toivoton. Tunteita nostattavia tilanteita vältellään. Säätelyn piiriin pääsemisessä auttaa rauhoittaminen, tietoiseen läsnäoloon ankkuroivat harjoitukset (veden juonti, esineen tunnustelu, huomion kohdistaminen ympäristöön) ja liikkeelle aktivoiminen (varpaan heilutus, lihasten jännitys/rentoutus).
Trauma-auttamisen ABC
Kolme tärkeintä asiaa perustasolla auttamisessa ovat turvan luominen, korjaava vuorovaikutus sekä selviytymiskeinojen opettaminen. Vakautta ja elämänlaatua parantavat perusasiat: uni, liikunta, ruokailu ja mukavat tekemiset. Sisäistä turvallisuuden tunnetta vahvistavat turvapaikka-mielikuvat, joihin voi palata. Stressireaktion laukaisevien tekijöiden tunnistaminen auttaa ennakoimaan räjähdysherkät tilanteet. Triggereitä voivat olla niinkin arkiset asiat, kuin suljetun oven taakse jääminen, suihkuun meneminen tai ruokailemaan “pakottaminen”.
Tunne- ja itsesäätelytaitoja voi opettaa ja oppia. Kannustavan ajattelun harjoittelu sekä ajatusvääristymien tunnistaminen auttaa toimimaan järkevällä tavalla. Kouluympäristössä voidaan tukea traumaan liittyvää mahdollista hoitoprosessia. Arjessa osana kasvatustyötä tapahtuva traumatisoitumisen tunnistaminen ja ymmärrys trauman vaikutuksista tunne-elämään, käyttäytymiseen ja oppimiseen tarjoaa hyvän pohjan lasten ja perheiden auttamiselle.
MindMe -koulu kuuluu kaikille
Sijaishuollossa asuvat lapset ja nuoret toivovat tulevansa nähdyiksi, kuulluiksi ja kohdatuiksi lastensuojelussa ja koulussa. Nuorten ajatukset ja kokemukset olivat keskiössä, kun viisi kuntaa lähti yhteiskehittämällä etsimään ratkaisuja sijaishuollossa asuvien koulunkäynnin tukeen sekä kouluakäymättömyyteen. Pesäpuu ry:n ja Valterin MindMe – koulu kuuluu kaikille (2019-20) -kumppanuushankkeessa kuntien monialaiset kehittäjäryhmät sitoutuivat kirkastamaan eri toimijoiden rooleja, rakentamaan palvelupolkuja ja yhtenäisiä käytäntöjä.
Kehittämistyö tuotti hedelmää. Jyväskylä palkkasi edelläkävijänä Sisukas-tiimin (2 erityisopettajaa ja psykologi) koordinoimaan ulkopaikkakunnilta kaupunkiin sijaishuoltopaikkoihin (lastensuojelulaitokset) sijoitettujen oppilaiden koulunkäynnin aloitusta. Tiimi toimii siltana sijaishuollon ja koulun välillä. Oppilaiden yksilölliset tuen tarpeet kartoitetaan ja koulunkäynti aloitetaan tuetusti. Hankasalmella luotiin yhtenäisiä käytäntöjä sijaishuollossa asuvan oppilaan koulunkäynnin aloitukseen sekä lomakkeet sijoitetun oppilaan ja lähiverkoston kuulemiseen sijaishuoltopaikan ja/tai koulun vaihtuessa.
Ylöjärvellä perustettiin avohoidon intensiiviyksikkö (NAVI) nuorille, joilla on tiiviin ja monialaisen tuen tarvetta. Yksikköön luotiin Helppi-luokka vahvaa, kokonaisvaltaista ja monialaista tukea tarvitseville oppilaille, joilla on koulunkäynnin vaikeuksia. Lisäksi Helppi-luokassa koulun aloittavat kuntaan muuttaneet sijaishuollossa asuvat oppilaat. Lempäälässä vahvistettiin nuorisotyötä kouluissa uudelleenorganisoimalla nuorisotyön resursseja osaksi koulun oppilashuoltoa. Myös fysioterapeutin työskentelyä kouluissa pilotoitiin. Hämeenlinnassa luotiin yhtenäinen koulupoissaoloihin puuttumisen malli ja palaverikäytäntöjä hiottiin systeemisen työotteen mukaisiksi.
Kuntien tiivis, monialainen yhteistyö on vahvistanut, että voimme vaikuttaa ja luoda uutta yli hallinnollisten rajojen, kun tahtotilaa on olemassa. Uskalletaan luottaa toisen työhön, arvostetaan ja kunnioitetaan toisen osaamista. Lisäksi ymmärrys toisen työtä kohtaan on lisääntynyt, kun jaetaan tietoa ja tehdään asioita yhdessä.
Selviytymistä voi vahvistaa ja traumasta toipua
Traumatisoitunut on kokemuksistaan huolimatta ensisijaisesti lapsi/nuori, jonka tulisi aikuisten tukemana oppia ja löytää keinoja pärjätä ympäröivässä yhteiskunnassa. Sijaishuoltopaikan ja koulun aikuisten merkitys lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiselle on kiistaton. Opettaja mainitaan usein tärkeänä selviytymistä edesauttaneena ihmisenä sijaishuollosta itsenäistyneiden nuorten kertomuksissa. On ollut joku, joka on uskonut sinuun ja valanut toivoa. Hyvät kohtaamiset muistetaan. Lasten ja nuorten toive on yksinkertainen:
“Tarvitsen jonkun, joka kuuntelee ja ymmärtää.”
Traumatietoisuus ei ole ydinfysiikkaa vaan ymmärryksen rakentamista lapsen ja nuoren oireilun juurisyistä, jolloin voidaan myös löytää keinoja tukemiseen. Monialaisen yhteistyön, osallisuuden ja systeemisen työotteen avulla mahdollistetaan, että oppilaat tulevat tarpeineen kuulluiksi ja etteivät heidän kanssaan toimivat aikuiset jää perustasolla painimaan yksin haasteiden kanssa.
Lähteitä:
- Boome,S., Steele, K., van der Hart, O (2019) Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen. Traumaterapiakeskus.
- Kääriälä, A. (2020) Always a Step Behind? Educational and Employment Transitions among Children in Out-of-home Care. Helsingin yliopisto.
- MindMe-koulu kuuluu kaikille (2019) Nuorten foorumien raportti. Toim. Milja Kaijanen. Pesäpuu ry (pdf)
- Rothschild, B. ja Rand, L. (2010) Apua auttajalle. Myötätuntouupumuksen ja sijaistraumatisoitumisen psykofysiologia, Traumaterapiakeskus.
- Sajaniemi,N., Suhonen, E., Nislin, M.(2015) Stressin säätely. PS-kustannus.
- Toivoisin sinun tietävän (2020). Sijaishuollossa asuvien lasten ja nuorten viestejä koulun aikuisille. Pesäpuu ry (pdf)
- Trauma- ja dissosiaatio-oireet. Disso ry:n julkaisu 2/2018 (pdf)
- Traumat ja miten ne on vaikuttanut muhun. Onni ja sietoikkuna. https://youtu.be/CXetSc90Jbg
Lisätietoja: Pesäpuu ry: MindMe – koulu kuuluu kaikille –materiaalit