Lapsi pitelee kameran edessä tähtikoristetta hymyillen, taustalla jouluvalot.

Arki tuo turvaa myös jouluna

Pian on joulu. Sen merkeiltä ei voi välttyä missään. Ikkunoissa välkkyvät valosarjat, korttelit on koristeltu, televisiosta ja postiluukusta tulvii lahjavinkkiä …

Vaaleatukkainen teinityttö katsoo huolestuneen näköisenä sivulleen. Takana on rypsipelto.

Lapsiperheköyhyys vaikuttaa lapsen perusturvallisuuteen: ”Loppukuusta on vaikea saada ruokaa”

Hintojen nousu on aiheuttanut entistä suurempia haasteita monessa pienituloisessa perheessä. Tämä on huomattu niin tutkimuksissa (Tilastokeskus.fi, Itla.fi) kuin myös järjestöjen …

Liian moni lapsi kärsii köyhyydestä

Lapsiperheköyhyys on Suomessa monen perheen arkea. Aihe on myös tasaisesti esillä mediassa ja yleisessä keskustelussa, mutta silti asia ei ole …

Tiedote: Eduskunnan Lapsen puolesta -ryhmä haluaa eduskuntakeskustelun lapsiköyhyydestä

Tiedote 25.5.2016 Julkaisuvapaa heti   Eduskunnan Lapsen puolesta -ryhmä haluaa eduskuntakeskustelun lapsiköyhyydestä Eduskunnan Lapsen puolesta -ryhmän johtokunta on jättänyt eduskunnan …

Köyhyys satuttaa lasta -vetoomuksen luovutus 10.3.

Lapsen oikeuksien viestinnän yhteistyöverkoston edustajat luovuttivat Köyhyys satuttaa lasta -vetoomuksen 10.3. eduskunnassa Lapsen puolesta -ryhmälle. Lapsiperheköyhyyden pysäyttämiseksi perustettu vetoomus keräsi …

2015: Lapsiperheiden köyhyys

Lapsen oikeuksien viestinnän teemana on lapsiperheiden köyhyys Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta. YK:n lapsen oikeuksien sopimusta juhlitaan …

Asiantuntijakirjoitukset ja kannanotto

Asiantuntijakirjoitukset ja kannanotto Lapsen oikeuksien viestinnän yhteistyöverkosto julkaisee neljä asiantuntijakirjoitusta sekä kannanoton lapsiperheköyhyyteen liittyen.   Kannanotto: Talouden sopeutustoimet lisäävät lasten …

Vetoomus ja mediakampanja

Köyhyys satuttaa lasta Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta. Vuoden 2015 viestintäteemana on lapsiperheiden köyhyys Suomessa. Lapsen oikeuksien …

Lapsiperheköyhyyden torjuntapakkaus

  Lapsiperheköyhyyden torjuntapakkaus Lapsiperheköyhyyden torjuntapakkaus on päättäjille suunnattu infopaketti lapsiperheiden köyhyydestä Suomessa. Lapsiperheköyhyyden torjuntapakkaus sisältää tietoa päätöksenteon tueksi. Mukana on myös …