Tiesitkö, että Suomessa syntyy vuosittain n. 50 kuulovammaista lasta? Se on joko paljon tai vähän, riippuen mistä näkökulmasta numeroa katsoo. Fakta on kuitenkin se, että suuri osa näistä lapsista on koulunsa, ellei koko kotiseutunsa, ainoa kuulovammainen oppilas.
Kun kaikki muut ihmiset arjessa ovat normaalikuuloisia, voi kuulovammainen lapsi joutua pitämään yksin puoliaan: muistuttaa opettajaa puhumaan selkeästi ja kasvotusten tai pyytää valmentajaa kertomaan ohjeet etukäteen sen sijaan, että niitä huudetaan kaukaa kentän laidalta. Mutta yhden lapsen tarpeet hukkuvat helposti massan alle, mikä jäytää lapsen omanarvontuntoa.
Näille arjessa koetuille ulkopuolisuuden kokemuksille antavat vastapainoa vertaistapahtumat ja niissä toimivat vertaisohjaajat. Kuulo- ja viittomakielialan järjestöjen vertaistapahtumissa suuri osa ohjaajista on itse kuulovammaisia, viittomakielisiä ja/tai kuulovammaisten lasten läheisiä. He tietävät omasta kokemuksesta, mitä asioita on syytä ottaa kuulovamman osalta huomioon. Vertaisohjaaja osaa vaistomaisesti muistuttaa kaikkia odottamaan omaa puheenvuoroa ja puhumaan kasvokkain – eikä selkä kaveriin päin – ja antaa ohjeet riittävän selkeästi, mahdollisesti myös viittomakielellä. Turha hälinä vähenee ja kaikki kunnioittavat sääntöjä, sillä kaikkihan niistä hyötyvät. Lapsi tai nuori voi keskittyä nauttimaan ajastaan ilman selittelyä tai huolta. Hän tuntee, että häntä arvostetaan.
Vertainen viitoittamassa tietä
Vertaisohjaajat tukevat kuulovammaisen lapsen omanarvontunnon kehitystä muutoinkin kuin paikkaamalla aukkoja esteettömyydessä. Erityisesti nuoret aikuiset vertaisohjaajat toimivat lapsille ja nuorille tärkeinä esikuvina. Ohjaaja kertoo reppureissanneensa ympäri Aasiaa tai olleensa au pairina Yhdysvalloissa? Hei, ehkä minäkin pystyn siihen! Ohjaaja mainitsee vaatineensa kirjoitustulkkauksen koulun luennoille? Ehkä minäkin voisin. Ehkä minäkin uskallan vaatia itselleni parempaa.
Kun vertaisten määrä arjessa on kuulovammaisella lapsella ja nuorella verrattain pieni, on jokainen vertaiskohtaaminen arvokas. Moni nykyinen vertaistoiminnan ohjaaja onkin kuvannut lapsena ohjaajilta saamaansa tukea ja esimerkkiä tärkeäksi tekijäksi oman minäkuvan ja identiteetin kehityksessä. On eri asia kuunnella vanhempien ja opettajan kannustuksia – “sinä pystyt mihin vain!” – kuin tavata elävän elämän esimerkki kivasta ja turvallisesta aikuisesta, jolla on myös kuulovamma ja joka on kokenut kaikenlaista. Vertainen, joka ei pelkää puhua niistä ei-niin-kivoista puolista, kuten syrjinnästä tai kiusaamiskokemuksista, mutta joka samalla kannustaa vaatimaan yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja uskaltamaan olla oma itsensä.
Niin kuin Lapsen oikeuksien viikon teema sen tiivistää, “jokaisen lapsen tulee tuntea olevansa arvokas, rakastettu ja tärkeä”. Juuri tässä tehtävässä vertaisohjaajat loistavat: he pyrkivät antamaan jokaiselle kuulovammaiselle lapselle ja nuorelle tunteen, että heitä arvostetaan, he ovat tärkeitä ja heillä on väliä. Suuri kiitos vertaisohjaajille tärkeästä työstänne!
CIsupajan projektikoordinaattori
LapCI ry
